maanantaina, lokakuuta 05, 2015

Muhammedin suunnanmuutos

Islamin perustaja, islamin profeetta Muhammed, sai julistuksensa kautta vain noin sata seuraajiaan ensimmäisen Mekkassa viettämänsä vaiheen aikana. Hän joutui pakenemaan Medinaan vuonna 622 jKr. Muslimit aloittavat ajanlaskun tästä hetkestä.

Medinassa hän muutti seuraajiensa eli muslimien rukoussuunnan (gibla) Jerusalemista Kaabaan. Kaaba oli kuitenkin tuolloin, ennen kuin Muhammed valloitti sen, epäjumalien palveluspaikka. Siellä palvottiin tuolloin noin 360 epäjumalaa, ja Muhammed ja muslimit rukoilivat sitä kohden.

Medinassa Muhammed sai lisää tukijoita. Tällöin hän muuttui väkivaltaiseksi vastustajiaan kohtaan. Hänen sanomansa ja ilmestyksensä alkoivat saada väkivaltaisia piirteitä. Esimerkiksi Suura 2:191 on suunnattu erityisesti mekkalaisia kohtaa, koska he olivat ajaneet Muhammedin pois:

”Surmatkaa heidät, missä heidät tapaattekin, ja karkoittakaa heidät joka paikasta, mistä he ajoivat pois teidät, sillä pakanuuteen käännyttäminen on pahempi kuin murha. Mutta älkää taistelko heitä vastaan Rauhoitetun temppelin lähellä, jolleivät he hyökkää päällenne siellä; mutta jos he hyökkäävät, niin tappakaa heidät. Sellainen on oleva uskottomien palkka.”

Suura 2:193 on osoitettu muiden uskontojen edustajia ja uskonnottomia kohtaan.

”Taistelkaa heitä vastaan, kunnes pakanuuden viettelys lakkaa ja keskuudessamme vakiintuu ainoan Jumalan palveleminen. Mutta jos he herkeävät, älköön vallitko vihollisuutta muita kuin uskottomia vastaan.”

Tästä Koraanin kohdasta käy ilmi islamin päämäärä, joka on taistella kunnes koko maailman on alistettu islamille. Muslimien alkuajan rauhanomainen yhteys ei-muslimien kanssa kiellettiin sen jälkeen, kun muslimit olivat saavuttaneet enemmistön.

Koraanin Suura 47:35 opettaa, että kun muslimit ovat vallalla yhteiskunnassa, he eivät saa solmia rauhaa muiden uskontojen tai uskonnottomien kanssa. Muslimienemmistöisissä yhteiskunnissa toisuskoisten vainoaminen pohjautuu tähän Koraanin jakeeseen.
Älkää siis olko heikkoja anoen rauhaa, sillä te olette voitolla ja Jumala on kanssanne. Hän ei tee tekojanne mitättömiksi."

Vanhempi käännös:
”Älkää väsykö, älkääkä solmiko rauhaa, kun olette voitolla, sillä Allah on teidän kanssanne eikä hän vie teiltä teidän tekojenne hedelmiä.”

Muhammedin mielenmuutos väkivallan käyttöön ja toisten alistamiseen näkyy erityisesti Suurassa yhdeksän. Se on Muhammedin testamentti tuleville muslimien sukupolville. Siinä neuvotaan miten toisuskoisten kanssa toimitaan. Muhammedin seuraaja toteuttivat näitä käytäntöjä valloittaessaan aseellisesti Lähi-idän, Pohjois-Afrikan ja osaa Etelä-Eurooppaa heti Muhammedin kuoleman jälkeen. Islam levisi tuolloin pääosin aseellisesti miekkalähetyksen avulla. Samaa käytäntöä toteuttavat 2000-luvun islamilaiset äärijärjestöt tai jyrkän linjan islamilaiset valtiot rajojensa sisällä.
Suura 9:5 ”Mutta kun pyhät kuukaudet ovat kuluneet, niin vuodattakaa pakanain verta missä tahansa heitä tapaattekin. Ahdistakaa ja piirittäkää heitä ja väijykää heitä kaikkialla, mutta jos he kääntyvät (oikeaan Jumalan uskoon), rukoilevat ja antavat almut, niin päästäkää heidät menemään. Jumala on totisesti anteeksiantava ja armollinen.”

Suura 9:29 ”Taistelkaa niitä vastaan, jotka, vaikka ovat saaneet Kirjoituksen, eivät usko Jumalaan eivätkä viimeiseen päivään, eivät pyhitä sitä, minkä Jumala ja Hänen lähettiläänsä ovat selittäneet pyhäksi, eivätkä tunnusta totista uskontoa, taistelkaa, kunnes he auliisti maksavat veronsa ja tunnustavat alistuvansa.”

Suura 9:73 ”Oi, profeetta, taistele uskottomia ja ulkokullattuja vastaan, ole ankara heitä kohtaan. Heidän viimeinen asuntonsa on oleva helvetti, onneton määränpää.”

Suura 9:123 ”Te, jotka uskotte, taistelkaa niitä uskottomia vastaan, jotka ovat lähellänne, jotta he kokisivat teidän voimanne, ja tietäkää, että Jumala on niiden kanssa, jotka hartautta harjoittavat.”

Mekan sovinnollinen julistus uudesta uskonnosta oli vaihtunut taistelukehotukseksi ja uhkailuksi toisuskoisia kohtaan. Heidän oli alistuttava islamiin.

Sama ilmiö näkyy myös 2000-luvuin islamin oppineiden puheissa. Yhteiskunnissa, joissa islam on enemmistö, toisuskoiset ovat alistetussa ja vainotussa asemassa. Heille ei anneta vapauksia elää ja harjoittaa uskontoaan. Toisaalta yhteiskunnissa, joissa islam on vähemmistönä, islamin oppineet esiintyvät sovittelevina ja julistavat islamin olevan rauhan uskonto.

torstaina, heinäkuuta 30, 2015

Oliko Jeesus muslimi?

Helsingin Roihuvuoren moskeijan seinällä julistettiin lakanalla Jeesuksen olleen muslimi. Samaa julistusta ovat tehneet myös muslimilähetyssaarnaajat katukojussa ”Jeesus oli muslimi” T-paidat päällä.

Julistus on hämmentänyt useita suomalaisia. Mutta itse asiassa väite on vanha ja kuuluu islamin perusoppiin ja Koraanin teksteihin jo islamin alusta 600-luvusta lähtien. Islam näkee Jeesus Nasaretilaisen muslimiprofeettana, joka ei kuollut ristillä vaan nousi ylös taivaaseen ilman kuolemaa. Islamin opetus väittää lisäksi, että Juudas kuoli Jeesuksen sijaan ristillä.

Profeetta Muhammedin oli vaikea ymmärtää sitä, että Jumalan lähettiläs voi kuolla häpeällisen kuoleman. Hän muuttikin silloin jo lähes 600 vuotta vanhaa kertomusta siten, että sankari selvisikin hengissä ja petturi sai kokea julman kohtalon. Muhammed ei voinut hyväksyä häpeää.

Islam kokee olevansa aabrahamilainen uskonto. Perinteen mukaisesti käsitetään arabit Aabrahamin vanhimman pojan Ismaelin jälkeläisiksi. Islamilaisen käsityksen mukaan Aabraham ja Ismael olisivat rakentaneet muslimien pyhimmän paikan Kaaban.

Aabrahamin vierailusta Kaabaan ja pyhäkön rakentamisesta ei kuitenkaan ole minkäänlaista kirjallista dokumentaatiota ennen Muhammedin lausuntoja 600 lukua jKr. Aabraham eli noin 2000 eKr. Tarina ilmestyi tyhjästä Muhammedin esille tuomana. Siitä ei ollut minkäänlaista suullista tai kirjallista perimätietoa 2600 vuoden ajalta. Muhammed kertoi tarinoita eikä hän tuhlannut aikaansa niiden todisteluun.

Muhammed halusi olla juutalaisuuden ja kristillisyyden uudistaja. Hän ei pitänyt itseään uuden uskonnon perustajana vaan uskonpuhdistajana. Hän toivo saavansa juutalaiset puolelleen ja määräsi seuraajiensa rukoilevan Jerusalemia kohden. Kun juutalaiset torjuivat hänet, niin rukoussuunta muutettiin Mekkaa kohden.

Kuitenkaan ennen Muhammedin aikaa ei ole olemassa minkäänlaista kirjallista mainintaa islamista tai islamilaisista opeista. Islam ilmestyi maailmaan kuin tyhjästä Muhammedin väitettyjen ilmestysten kautta. Ennen kuin Muhammed aloitti toiminnan 40-vuotiaana, islamista ei ole minkäänlaista suullista tai kirjallista perimätietoa. Muhammed perusti ilmestystensä kautta täysin uuden uskonnon, johon hän otti vaikutteita juutalaisuudesta, kristillisyydestä, zarahustralaisuudesta ja saabilaisilta.

Myöhemmin keskiajalla muslimioppineet kirjoittivat ns. Barnabaan evankeliumin. Kirjoituksesta on säilynyt espanjalainen ja italialainen kopio. Vanhin kopio on 1500 luvulta. Barnabaan evankeliumissa kirjoitetaan islamin uskon mukainen näkemys Jeesus Nasaretilaisesta islamilaisena profeettana.

Viime vuosina uusateistit ovat keksineen ”Barnabaan evankeliumin” olemassaolon ja esittelevät sen kristinuskoa kumoavana todisteena internetin keskustelupalstoilla ja blogeissa. On mielenkiintoista nähdä, että uusateistit toimivat islamilaisina evankelistoina ja pyrkivät kumoamaan kristillisyyttä muslimien teksteillä.

maanantaina, heinäkuuta 27, 2015

Islamin perinteiden pakanalliset taustat?

Islamin perustaja ja profeetta Muhammed syntyi vuonna 570 eKr. Arabian niemimaalla Abdallah-nimiselle miehelle. Muhammedin isä kuoli ennen hänen syntymäänsä ja isoisä otti vastasyntyneen hoitoonsa. Isoisä kuoli Muhammedin ollessa kahdeksanvuotias ja hänen setänsä Abu Talib otti hänet kasvatikseen. Muhammed avioitui ensimmäisen kerran ollessaan 25-vuotias.

Noin neljäkymmentävuotiaana Muhammed alkoi nähdä näkyjä, jotka muokkasivat uuden uskonnon islamin ja loivat perustan sen pyhälle kirjalle, Koraanille.

Ennen islamia Arabian niemimaan arabeilla ei ollut kirjallista historiaa. Mutta heidän tiedetään palvoneen monia jumalia. Islamin perimätiedon mukaan (Abdullad bin Masud) Mekan Kaabassa palvottiin 360 epäjumalaa (Sahih Bukhari 3:658). Muhammed alkoi alun perin toimia tätä monijumalaisuutta vastaan.

Arabien palvonnan kohteina on arveltu olevan pääasiassa taivaan kappaleet, aurinko, kuu ja tähdet. Tämän perusteella arvellaan, että islamin tunnuksen, kuun sirpin, alkuperä olisi arabien kuun palvonnassa.

Ensimmäisen Muhammedin elämänkerran kirjoittaja Isbn Ishaq kertoo arabien kunnioittaneen myös ”pyhiä kiviä”. Ennen islamia arabiheimojen epäjumalanpalvelus keskittyi Mekassa olevaan kuution muotoiseen Kaaban pyhäkköön. Pyhäkössä on maahan pudonnut musta meteoriitti, jota arabiheimot palvoivat pyhänä.

Kun epäjumalia tultiin palvomaan Mekkaan, niin Kaaban kiveä käytiin suutelemassa. Muhammed saapuessa Mekkaan, myös hän kävi suutelemassa kiveä (Sahih Bukhari 2:667). Nykyisin muslimit suorittavat saman tradition käydessään pyhiinvaelluksella Mekassa. Muhammed siirsi tämän tradition arabien uskomuksista suoraan islamiin.

Pyhiinvaellusmatkalla muslimit kiertävät Kaaban seitsemän kertaa ja menevät sen jälkeen paholaista symboloivien pylväiden luo ja kivittävät niitä. Tähän rituaaliin liittyy myös Mekan päämoskeijan lähellä sijaitsevien vuorten Safan ja Marwan välin juokseminen seitsemän kertaa.

Koraani kertoo, että tämä rituaali oli voimassa jo ennen islamia. Muhammed siirsi myös tämän epäjumalien palvontaan kuuluvan tavan suoraan islamiin (Suura 2:158).

Muhammed kuului arabian suurimpaan heimoon, quaraish-heimoon. Ennen islamia tämä heimo sai tuloja epäjumalanpalvojien palvontamatkoista Kaabaan. Suuret joukot arabiheimoja saapui palvomaan jumalia mustalla kankaalla päällystetyn rakennuksen sisälle ja sen ympärille.

On ajateltu, että Muhammed jätti nämä epäjumalanpalvontatavat islamiin juuri quaraish-heimon mieliksi, koska rituaalit eivät suoraan uhanneet islamia. Kun quaraishilaiset kääntyivät muslimeiksi, heidän tulonsa säilyivät muslimien jatkaessa arabien pyhiinvaellus käytäntöjä Kaabaan.

Arabian niemimaan yksi suurimmista uskontoryhmistä olivat saabilaiset. Heidät mainitaan myös Koraanissa Suurassa 22:17. Saabilaiset olivat tähtien palvojia ja heillä oli oma pyhä kirja, Seetin kirja.

Syyrialainen historioitsija Abu’l Fida (1273 – 1331) kirjoittaa heidän rukoilleen seitsemän kertaa päivässä. Saabilaiset myös paastoavat kolmekymmentä päivää kerran vuodessa. Saabilaisten paasto alkoi yön viimeisestä neljänneksestä seuraavan päivän auringon laskuun asti. Saabilaiset myös kunnioittivat ”Mekan Taloa” eli Kaabaa.

Väitetään, että Muhammed siirsi saabilaisten rukous ja paastotavat islamiin lähes sellaisenaan. Muslimit rukoilevat viisi kertaa päivässä ja heillä on joka vuosi kolmenkymmenen päivän paastokausi, ramadan. Ramadanin aikana paasto kestää päivän ajan ja yöllä on lupa syödä ja juoda.

Pakanallisten uskontojen lisäksi Muhammed otti aineistoa islamiin Arabian niemimaalla asuvien juutalaisten ja kristittyjen kirjoituksista.

Edellä esitettyjen väitteiden perusteella islam olisi synkretistinen uskonto, joka syntyessään otti voimakkaasti vaikutteita ympäröivistä uskonnoista. Muhammed muokkasi näiden uskontojen kirjoituksia ja tapoja omien tarkoitusperien mukaisiksi ja saikin muodostamansa uskonnon ja sotatoimiensa kautta kunnioitetun ja vaikuttavan aseman Arabian niemimaalla.

lauantaina, helmikuuta 21, 2015

Miten harras muslimi voi varmistaa paikkansa paratiisissa?

Islamin yksi väkivaltaa aiheuttava tekijä on sen käsitys siitä miten hurskas muslimi voi varmistaa paikkansa paratiisissa. Islamin mukaan muslimi ei voi olla varma paratiisipaikastaan edes silloin vaikka hän hartaasti koko elämänsä ajan noudattaisi islamin vaatimuksia rukouksissa, almuissa, pyhiinvaellusmatkoissa ja muissa opeissa mitä islam opettaa. 

Islamin opin mukaan Allah punnitsee muslimin teot kuoleman jälkeen. Jos vaa’assa painavat hyvät teot enemmän kuin pahat teot, niin Allah voi päästää muslimin paratiisiin. Hyvien tekojen suuri määräkään ei takaa islamin mukaan paikkaa paratiisiin. Sillä Allah voi kaikesta huolimatta päättää kieltää taivaspaikan. 

Islamin profeetta Muhammedin opetuksen mukaan ainut tapa, jolla muslimi voi varmistaa paratiisipaikkansa, on kuolla pyhässä sodassa, jihadissa. Muhammedin mukaan tämä avaa automaattisesti paikan paratiisiin riippumatta siitä miten vaellus on siihen asti sujunut. Siispä islam on ainut uskonto, jossa opetetaan, että pääset varmasti paratiisiin kun tapat muita ihmisiä. 

Muhammed oli sotilasjohtaja ja ovela mies. Hän osasi eläessään varmentaa, että hänellä riittää itselleen ja opilleen uskollisia sotilaita miekan silvottavaksi. Lisäksi hän muokkasi paratiisikäsityksen sellaiseksi, että sen ihanuuden voi yksikertaisinkin mies ymmärtää. Valitettavan moni ottaa vieläkin tämän harhautuksen tosissaan.

keskiviikkona, heinäkuuta 16, 2014

Rauha ei ole Hamasin tavoitteena

EU:n pitäisi lopettaa kaikki yhteystyö ja tuki Hamasille. Jo tutustuminen Hamasin peruskirjaan osoittaa järjestön kyvyttömyyden minkäänlaiseen rauhaan alueella. Ainoa ratkaisu Palestiinan ongelmaan on saada Hamas syrjäytettyä ja tilalla maltillisempi osapuoli neuvottelukumppaniksi.

Hamasin peruskirjan artiklassa numero kolmetoista todetaan, että "Palestiinalaiskysymykseen ei ole muuta ratkaisu kuin Jihad (pyhä sota). Aloitteet, esitykset ja kansainväliset kokoukset ovat ajanhukkaa ja turhia yrityksiä".

Artiklassa yksitoista linjataan, että Palestiina on islamilaista aluetta tuomiopäivään asti, eikä yhtään osaa siitä ole oikeutta jakaa. Lainsäädännön pohjana on islamilainen sharia.

Artiklassa viisitoista sanotaan, että on jokaisen muslimin velvollisuus osallistua Jihadiin, niin kauan kun juutalaiset hallitsevat Palestiinaa. Samassa artiklassa todetaan, että muslimisukupolvien tietoisuuteen on saatava, että ongelma on uskonnollinen.

Hamasin julistuksen mukaan kaikki alueet mitkä muslimit ovat koskaan valloittamalla ”pyhittäneet” itselle historiansa aikana kuuluvat heille tuomiopäivään saakka ja näitä alueita pitää hallita sharia-lain avulla. Tällä perusteella Hamas lukee muslimien "pyhäksi" omaisuudeksi ja sharia-lain alaisuuteen kuuluvaksi, ei vaan Palestiinaa vaan myös Espanjan, Portugalin, Etelä-Ranskan, Sardinian ja osia Pohjois-Italiasta. Ottomaanien eli turkkilaisten muslimien valloittamia alueita olivat myös Koillis-Eurooppa mukaan lukien Unkari ja Kreikka.

"This is the law governing the land of Palestine in the Islamic Sharia (law) and the same goes for any land the Moslems have conquered by force, because during the times of (Islamic) conquests, the Moslems consecrated these lands to Moslem generations till the Day of Judgement."

Vapaa suomennos tästä Hamasin peruskirjan otteesta: “Palestiinan maata hallitaan islamilaisella sharia-lailla ja sama koskee kaikkia maita, jotka muslimit ovat valloittaneet voimalla. Koska islamilaisten valloittajien aikoina muslimit ovat pyhittäneet nämä maat muslimisukupolville tuomiopäivään saakka.”

Oheisissa linkeissä on merkitty islamin historiansa aikana valloittamia alueita
http://www.maps.com/ref_map.aspx?pid=11393
http://en.wikipedia.org/wiki/Ottoman_Empire#mediaviewer/File:OttomanEmpireIn1683.png

Oheisena otteita Hamasin peruskirjasta ja linkki mistä se löytyy kokonaisuudessaan.

http://avalon.law.yale.edu/20th_century/hamas.asp

“Article Eleven:
The Islamic Resistance Movement believes that the land of Palestine is an Islamic Waqf consecrated for future Moslem generations until Judgement Day. It, or any part of it, should not be squandered: it, or any part of it, should not be given up. Neither a single Arab country nor all Arab countries, neither any king or president, nor all the kings and presidents, neither any organization nor all of them, be they Palestinian or Arab, possess the right to do that. Palestine is an Islamic Waqf land consecrated for Moslem generations until Judgement Day. This being so, who could claim to have the right to represent Moslem generations till Judgement Day?

This is the law governing the land of Palestine in the Islamic Sharia (law) and the same goes for any land the Moslems have conquered by force, because during the times of (Islamic) conquests, the Moslems consecrated these lands to Moslem generations till the Day of Judgement.

It happened like this: When the leaders of the Islamic armies conquered Syria and Iraq, they sent to the Caliph of the Moslems, Umar bin-el-Khatab, asking for his advice concerning the conquered land - whether they should divide it among the soldiers, or leave it for its owners, or what? After consultations and discussions between the Caliph of the Moslems, Omar bin-el-Khatab and companions of the Prophet, Allah bless him and grant him salvation, it was decided that the land should be left with its owners who could benefit by its fruit. As for the real ownership of the land and the land itself, it should be consecrated for Moslem generations till Judgement Day. Those who are on the land, are there only to benefit from its fruit. This Waqf remains as long as earth and heaven remain. Any procedure in contradiction to Islamic Sharia, where Palestine is concerned, is null and void.

"Verily, this is a certain truth. Wherefore praise the name of thy Lord, the great Allah." (The Inevitable - verse 95).

Peaceful Solutions, Initiatives and International Conferences:

Article Thirteen:

Initiatives, and so-called peaceful solutions and international conferences, are in contradiction to the principles of the Islamic Resistance Movement. Abusing any part of Palestine is abuse directed against part of religion. Nationalism of the Islamic Resistance Movement is part of its religion. Its members have been fed on that. For the sake of hoisting the banner of Allah over their homeland they fight. "Allah will be prominent, but most people do not know."

Now and then the call goes out for the convening of an international conference to look for ways of solving the (Palestinian) question. Some accept, others reject the idea, for this or other reason, with one stipulation or more for consent to convening the conference and participating in it. Knowing the parties constituting the conference, their past and present attitudes towards Moslem problems, the Islamic Resistance Movement does not consider these conferences capable of realising the demands, restoring the rights or doing justice to the oppressed. These conferences are only ways of setting the infidels in the land of the Moslems as arbitraters. When did the infidels do justice to the believers?

"But the Jews will not be pleased with thee, neither the Christians, until thou follow their religion; say, The direction of Allah is the true direction. And verily if thou follow their desires, after the knowledge which hath been given thee, thou shalt find no patron or protector against Allah." (The Cow - verse 120).

There is no solution for the Palestinian question except through Jihad. Initiatives, proposals and international conferences are all a waste of time and vain endeavors. The Palestinian people know better than to consent to having their future, rights and fate toyed with. As in said in the honourable Hadith: "The people of Syria are Allah's lash in His land. He wreaks His vengeance through them against whomsoever He wishes among His slaves It is unthinkable that those who are double-faced among them should prosper over the faithful. They will certainly die out of grief and desperation."

Article Fifteen:

The day that enemies usurp part of Moslem land, Jihad becomes the individual duty of every Moslem. In face of the Jews' usurpation of Palestine, it is compulsory that the banner of Jihad be raised. To do this requires the diffusion of Islamic consciousness among the masses, both on the regional, Arab and Islamic levels. It is necessary to instill the spirit of Jihad in the heart of the nation so that they would confront the enemies and join the ranks of the fighters."

perjantaina, joulukuuta 28, 2012

Joulun juhlimisen kielto Saudi-Arabiassa

Saudi-Arabiassa hyväksytään vain yksi uskonto, islam. Muiden uskontojen harjoittaminen on kiellettyä. Maassa ei sallita muiden uskontojen rakennuksia, ei muiden uskontojen symboleja, eikä muiden uskontojen kirjallisuutta tai muuta mediaa. Saudi-Arabiassa on myös kielletty muiden uskontojen juhlien vietto kuin islamin. Myös joulun vietto on kiellettyä.

Tämän vuoden 2012 jouluna maan uskonnollinen poliisi teki ratsian ja pidätti sen yhteydessä 41 henkilöä koska he ”juonittelivat joulun juhlimista”.  Juhlien järjestäjänä toimi tiettävästi aasialainen diplomaatti.

Saudi-Arabian islamilainen uskonnollinen johtaja päämufti, sheikki Abdel Aziz bin Abdullah, on aiemmin tuominnut joulujuhlien ja häiden vieton. Sheikki Mohammed al-Othaimin, joka on Saudi-Arabian korkeamman islamilaisen oppineiden neuvoston jäsen, on kieltänyt joulutoivotusten ja muiden kristillisten juhlien toivotusten lähettämisen maassa.

Islamista luopumisesta kuolemantuomio

Ehdotukset tiukan islamilaisen koodiston höllentämisestä ovat Saudi-Arabiassa vaarallisia. Torstaina 27.12.2012 Beirutissa sijaitseva ihmisoikeusjärjestö, “Gulf Center for Human Rights” ilmoitti, että saudiarabialainen ihmisoikeuksien puolustaja Raef Badawi on vaarassa tulla teloitetuksi islamin hylkäämisestä.

Badawi on Liberal Saudi Network -median perustaja ja päätoimittaja. Häntä on syytetty ”islamin pilkkaamisesta sähköisissä kanavissa” sekä ”kuuliaisuudesta luopumisesta”. 22. joulukuuta Tuomari siirsi tapauksen korkeimpaan oikeuteen ja kovensi syytökset ”islamista luopumiseen”. Jos Badawi todetaan syylliseksi, niin rangaistuksena on kuoleman tuomio.

Badawi pidätettiin kesäkuussa sen jälkeen kun Liberal Saudi Network oli julistanut “liberalismin päivän” Saudi-Arabiaan. Päivään oli tarkoitus sisällyttää konferenssi, joka myöhemmin peruutettiin viranomaisten varoitusten jälkeen.

Myös ehdotukset islamin uudistamiseksi ovat vaarallisia. Sillä joulukuussa myös saudiarabialainen kirjailija ja politiikan analyytikko Turki al-Hamad pidätettiin islamin ja kuninkaallisen perheen kritisoinnista Twitteri-viesteissä.

Al-Hamad on suorapuheinen liberaali, joka kirjoittaa maanalaisesta poliittisesta liikkeestä, uskonnonvapaudesta ja seksistä. Islamia loukkaavaksi katsotut tweettauksissa ehdotettiin, että islam pitäisi uudistaa samalla tavalla kuin profeetta Muhammed oli sanonut uudistavansa aiemmat aabrahamilaiset uskonnot.

English Al-Akhbar sivut
.

sunnuntaina, syyskuuta 16, 2012

Imaamien voimannäytös maailmalle


Pikku poika pitää kylttiä, jossa on Koraanin mukainen
kehoitus poistaa pää niiltä, jotka pilkkaavat Muhammedia.

Muslimimaailma on jälleen kerran loukkaantunut sydänjuuriaan myöten ja kokee loukkaantumisensa tähden olevan oikeutettuja tappamaan vihansa kohteena olevia ihmisiä. Loukkaantumisen aiheutti tällä kertaa amatöörifilmi, jossa pilkataan muslimien profeettana pitämää Muhammedia. Riehujista tuskin monikaan on nähnyt Youtube:ssa olevaa filmin traileria, saatikka kokonaista elokuvaa. Elokuva on esitetty vain yhden kerran Hollywoodilaisessa elokuvateatterissa.

Itselleni tulee epäilys, että islamin uskonnolliset johtajat käyttävät filmiä tekosyynä osoittaakseen islamilaista valtaa ja imaamien kykyä manipuloida suuria kansajoukkoja väkivaltaan. Kahakat ovat kuin varoitus: ”Älä ala mulle, tai täältä tulee.” Väkivallalla saavat katupojatkin rispektiä.

Sinänsä filmi ei tuo mitään uutta. Tuskin kukaan imaami sitä kieltää, että Muhammedin vaimo Aisha oli vasta yhdeksänvuotias kun 52-vuotias Muhammed meni hänen kanssaan naimisiin. Kihlaus toteutui kun lapsi oli vasta kuusivuotias. Tunnustettua on myös se, että Muhammedilla oli lukuisia vaimoja, parhaimmillaan 12 yhtä aikaa. Yksi hänen vaimoistaan oli Muhammedin adoptoiman pojan puoliso. Muhammedia oli elämänsä aikana myös aatteellisia ongelmia kahden epäjumalan suhteen, al-Latia ja al-Uzzaa.

Eikä ole salaisuus se, että Muhammed oli sotapäällikkö, joka tappoi ja tapatti satoja ihmisiä. Hän tuhosi myös kokonaisia heimoja. Karavaanien ryöstötkään eivät olleen Muhammedin joukoille harvinaista.

Uutta on tietenkin se, että kömpelössä amatöörielokuvassa Muhammed esitetään huvittavassa valossa. Mutta eikö kaikkia uskonnon perustajia kohtaan ole tehty näin? Ainakin Buddha, Mooses ja Jeesus ovat saaneet osansa ihmisten huvittamisessa.  Onko muslimien jumala niin heikko, että hän tarvitsee ihmisiä puolustamaan itseään. Eikö muslimien olisi parempi jättää kosto Allahin käsiin?

Imaamit pyrkivät ratkaisemaan kokemansa ongelmat periaatteella ”tapa se”. Islam pyrkii hallitsemaan koko maailmaa uhkailulla ja väkivalalla. Salman Rusdiesta tappopalkkion luvanneen iranilaisen Khordad säätiön johtaja Hassan San sanoi haastattelussa: "Muslimimaailmaa viime päivinä kuohuttanutta Muhammed-elokuvaa ei olisi koskaan tehty, jos Rushdie olisi tapettu jumalanpilkan takia.” (Lähde Ylen verkkosivut)

Muslimien mellakointi on levinnyt myös länsimaihin. Mielenosoituksissa julistetaan kuolemantuomiota amerikkalaisille ja israelilaisille. Banderoilleissa on käsketty mestaamaan pää irti niiltä, jotka pilkkaavat Muhammedia. Ranska on ottanut tiukan linjan väkivaltaa ja murhaa julistaviin mielenosoituksiin. Pariisissa lähellä Yhdysvaltain-lähetystöä pidetyssä luvattomassa ja yhteenottoja sisältäneessä mielenosoituksessa pidätettiin lauantaina noin 150 ihmistä. Sisäministeri Manuel Valls kertoi asiasta France 2 -televisiokanavalle.  ”Tällaiset mielenosoitukset ovat kiellettyjä. Vihaan kiihottamista vastaan pitää taistella tiukasti”, hän sanoi. Belgian mielenosoituksissa pidätettiin 230 ihmistä. (Lähde Ylen verkkosivut)

Tapaus herättää epäilyksen, että islamin uskonnolliset johtajat haluavat aiheuttaa sekasortoa ja sitä kautta saada aikaan islamilaisen vallankumouksen kautta maailman. Imaamien näkemyksen mukaan maailmassa ei voi olla rauhaa ennen kuin kaikki ihmiset ovat alistettu islamin alaisuuteen. Heidän näkemyksensä mukaan fyysinen taistelu jatkuu siihen saakka.  Keskeisenä tässä ajattelussa ovat käsitteet Dar Al-Harb eli sodan talo, jossa ateistit, animistit, kristityt, juutalaiset, hindut, buddhalaiset ja muut ei-islamilaiset ovat sekä islamilainen Dar Al-Sallam eli rauhan talo.

Koraanin suura Al-Anfal 8:39: "Ja taistelkaa heitä (ei-muslimeja) vastaan, kunnes kaikki kiusaukset taukoavat ja kunnes Jumalan (Allahin) tuomiota noudatetaan kaikessa. 
Koraanin suura Al-Anfal 8:12 – 14: "Muista, kuinka Herrasi julisti enkeleille: »Olen kanssanne; tukekaa siis niitä, jotka uskovat. Täytän pian uskottomien sydämet pelolla; silloin hakatkaa poikki heidän kaulansa ja heidän kaikki sormensa.» Ja tämä siksi, että he niskoittelevat Jumalaa (Allahia) ja Hänen lähettilästään (Muhammed) vastaan, sillä jos joku niskoittelee Jumalaa ja Hänen lähettilästään vastaan, on Jumala (Allah) totisesti ankara rangaistessaan. Tässä on rangaistus teille; maistakaa sitä siis! Uskottomia varten on tulen tuska."


Koraanin lainaukset www.kuran.gen.tr/html/fince/

sunnuntaina, helmikuuta 19, 2012

Muhammedin seksuaalinen käyttäytyminen

Onko Muhammedin seksuaalisella käyttäytymisellä väliä? On, koska Muhammed ja hänen seuraajansa ovat asettaneet Muhammedin elämän jokaisen muslimin elämän malliksi ja esimerkiksi (sunna). Muhammedin elämän toiminta on muslimille esimerkillistä ja seurattavaa. Lisäksi sitä, onko mies ns. pyhä mies, voidaan arvioida hänen elämänsä toiminnan kautta.

Muhammedin seksuaalisesta käyttäytymisestä on jäänyt luotettavaa tieto näihin päiviin asti. Tässä esitetyt asiat pidetään luotettavina ja itse tapahtumia ei yleensä kiistetä islamin oppineidenkaan taholta. Niiden tulkinnasta ollaan taas eri mieltä. Islamin oppineet pyrkivät luonnollisesti tulkitsemaan ne islamin mukaisesti.

Muhammed oli lähtöisin köyhistä ja vaatimattomista oloista. Hän oli luku ja kirjoitustaidoton. Muhammed koki lapsena ja nuorena useita traagisia menetyksiä. Hänen isänsä kuoli ennen Muhammedin syntymää ja hänen äitinsä kuoli Muhammedin olleessa lapsi. Hänen isoisänsä ja myöhemmin enonsa, Abu Talib, toimi hänen huoltajanaan. Muhammed joutui kokemaan myös hänestä huolta pitävän isoisän kuoleman. Näin olleen Muhammed sai lapsuudessa ja nuoruudessaan vakavia traumoja, joilla oli suuri merkitys hänen myöhäisempään elämään ja hänen suhtatumisessaan muihin ihmisiin.

Yhteiskunnallisen asemansa ja rikkauden hän saavutti naimalla itseään huomattavasti vanhemman ja rikkaan leskinaisen, Khadizhan. Muhammed oli aiemmin ollut naisen palveluksessa. Ensimmäisen vaimonsa kuoltua Muhammed otti itselleen lukuisia vaimoja. Kuolemansa aikana hänellä oli tiettävästi 12 vaimoa ja kaksi jalkavaimoa. Muhammedin seuraajat kehuivatkin hänen seksuaalista aktiivisuutta ja pitivät sitä siunauksena.

Muhammedin toiminta ansaitsee kritiikkiä ainakin kahden vaimon kohdalla. Jos mukaan ei lasketa ensimmäistä avioliittoa, jonka motiivina on voinut olla taloudellinen ja yhteiskunnallinen hyöty. Muhammedille syntyi kaksi poikaa, jotka molemmat kuolivat jo lapsena. Muhammed adoptoikin itselleen pojan, jonka nimi oli Zaid. Zaid avioitui myöhemmin Zainab-nimisen nuoren naisen kanssa. Muhammed kuitenkin ihastui adoptiopoikansa vaimoon ja pakotti hänet näkyjen ja ilmestystensä avulla eroamaan vaimostaan. Tämän jälkeen Muhammed katsoi oikeudekseen ottaa poikansa vaimon omakseen. Oikeuden Muhammed perusteli tulleen suoraan Allahilta. Vakuudeksi tähän Muhammed kertoi saaneensa asiasta ilmestyksen.

Arabiheimojen yleisen käytännön mukaan isä ei saanut naida poikansa vaimoa, vaikka poika olisi kuollut.

Toinen kritiikin arvoinen avioituminen on Muhammedin kolmas vaimo Aisha. Aisha oli seitsemänvuotias lapsi kun Muhammed kihlasi hänet. Muhammed avioitui ja aloitti seksuaalisen kanssakäynnin Aishan kanssa lapsen ollessa 9-vuotias. Kysymyksessä ei ollut teinirakkaus, koska Muhammed oli tällöin 52-vuotias vanha mies. Aisha oli Muhammedin seuraajan Abu Bakrin lapsi.

Itse kukin voi tehdä omat päätelmänsä näiden Muhammedin seksuaalisen elämän vaiheiden perusteella. Oliko Muhammedin elämä esimerkillistä ja todistaako se hänen olleen pyhä mies, profeetta ja Jumalan lähettiläs?

sunnuntaina, tammikuuta 15, 2012

Kääntyykö arabikevät suoraan islamilaiseen syksyyn?

Tunisiasta alkaneen arabimaailman liikehdinnän, arabikevään, toivottiin tuovan demokratiaa arabimaihin. Suomessa erityisesti media oli hyvin toiveikas ja myös sinisilmäinen liikehdinnän suhteen. Nyt Tunisiassa, Egyptissä ja Marokossa on toteutettu ensimmäiset demokraattiset vaalit. Voittajina ovat olleet islamistiset puolueet.

Egyptissä radikaali muslimiveljeskunta, jota media nimittää toiveikkaasti maltilliseksi, on saamassa 30 % ja ääri-islamilainen salafistipuolue 20 %. Yhdessä nämä islamistiset puolueet näyttävät saava yli puolet parlamentin paikoista. Islamistien kannatus tulee vielä nousemaan, koska nämä tulokset koskevat vasta suurkaupunkeja, joissa liberaalien kannatus on ollut voimakkaampaa. Maaseudulla muslimiveljeskunta ja salafistit tulevat saamaan vielä suuremman äänisaaliin.

Libyassa väliaikainen hallinto on luvannut tehdä maasta islamilaisen.

Arabiamaiden sunnit näyttävät seuraavan persialaisen ja shiialaisen Iranin tietä. Ei ole vaikeaa ennustaa arabimaiden toiveikkaasti alkaneen liikehdinnän läsähtävän maiden islamilaistumiseen. Tästä taas seuraa naisten aseman heikkeneminen työelämässä, koulutuksessa ja kaikilla muilla yhteiskunnan alueilla.

Islamistit eivät ole perinteisesti hyväksyneet muuta kuin islamilaisuuden ja senkin omien tulkintatapojen mukaan. Islamistien valtaanpääsyn jälkeen vähemmistöuskontojen ja liberaalien asema heikkenee. Egyptissä koptikristityillä on pitempi historia maassa kuin muslimeilla. Heitä on väestöstä 10 %. Arabikevään alettua koptit ovat kokeneet monia laajoja väkivaltaisuuksia valtaväestön ja armeijan taholta. Monet Egyptin kopteista harkitsee muuttoa ulkomailla.

Pohjois-Afrikan arabimaissa vanhoilla kristillisillä vähemmistöillä voi olla sama kohtalo kuin Iranissa ja Irakissa, muutto ulkomaille tai tuhoutuminen väkivaltaisissa hyökkäyksissä. Ennen Irakin miehitystä maassa oli kristittyjä noin 2 miljoonaa. Suurin osa heistä on etnisesti assyrialaisia (vähemmistö on armenialaisia), suurin kirkkokunta on katoliseen kirkkoperheeseen kuuluva kaldealainen kirkko. Islamistien hyökkäysten takia puolet näistä kristityistä on paennut maasta ja alueen vanha kristillinen kulttuuriperintö uhkaa hävitä puhumattakaan yksittäisten ihmisten kärsimyksistä.

Lähteenä on käytetty mm. Helsingin Sanomien ja Suomi-Assyria-yhdistyksen Internet-sivustoja

lauantaina, joulukuuta 10, 2011

Ateistinen uskonnonvapaus ja ihmisoikeudet

Julkaisin tämän tekstin nelisen vuotta sitten. Nyt uusateistien heittäessä syytöksiä ja vääristelyjä kristillisyyttä kohtaan tekstin julkaiseminen on yhä ajankohtaisempi. Uusateistit julistavat Suomessakin voimakkaasti negatiivista uskonnonvapautta, joka tarkoittaa vapautta uskonnoista ja suvaitsemattomuuden kasvattamista kristinuskoa kohtaan. Kuitenkin uskonnoltaan "kristillisenemmistöiset" Länsi-Euroopan maat ovat harvoja alueita maailmassa, jossa voi vapaasti olla uskomatta tai uskoa. Täällä voi vapaasti myös vaihtaa uskon ja ei-uskon välillä. Tämä on melko harvinaista ajatellen koko maapallon laajuisesti tälläkin hetkellä.

Ateistisissa maissa tätä vapautta ei sallita. Neuvostoliitto lähetti aikoinaan uudelleenkoulutusleireille kaikki uskonnolliset ihmiset ja riisti heiltä lapset, ettei heille voitaisi antaa uskonnollsita kasvatusta. Ateistisessa Pohjois-Koreassa saa elinkautisen tai kuoleman tuomion Raamatun omistamisesta. Islamilaisissa maissa uskonnonvaihtamista ja muita uskontoja kuin islam ei sallita. Myös hindulaisessa Nepalissa ollaan muodostamassa uusi perustuslaki, joka kieltää uskontonsa vaihtamisen. Uskonnon vaihtamiseen kannustaminen on tehty rikokseksi myös joissakin Intian osavaltioissa. Tosiasiassa maissa, joissa on kristillinen enemmistö, uskonnonvapaus toimii parhaitten ja näissä maissa on suurin vapaus uskoa tai olla uskomatta niin kuin hyväksi näkee. Tämä korostuu erityisesti protestanttisissa Pohjoismaissa ja Hollannissa, jotka ovat harvoja enemmistöltään protestanttisia maita.

Kun katsoo entisiä ateistisia maita (esim. Neuvostoliitto, DDR, Albania, yms.) ja nykyisiä ateistisia maita Pohjois-Korea, Kiina, Laos ja Vietnam, niin luulisi, että uusateistitkin menisivät itseensä suvaitsemattomuuden julistuksessaan. Ateistien oma pesä on melko rupisen näköinen tässä asiassa. Kristinusko empiirisesti historian aikana todistettu kaikista parhaitten uskonnonvapautta toteuttavaksi maailmankuvaksi.


---------------------

Ateistinen ideologia on hävinnyt valtiollisella tasolla Euroopassa Neuvostoliiton kaaduttua. Mutta samalla ateismilla johdettuja kansakuntia on vielä Kiinassa, Pohjois-Koreassa, Laosissa ja Vietnamissa sekä osaksi myös Kuubassa.

Vuosina 1937 - 1938 vuoden aikana Neuvostoliitossa tapettiin ateistisen hallinnon toimesta noin 690 000 ihmistä. Kaksi miljoonaa toisinajattelijoita karkoitettin kahden vuoden kaikana 1930 - 1932 pääasiassa Siperiaan. Kuusi miljoonaan ukrainalaista tuhottiin tahallaan aiheutetussa nälänhädässä vuosina 1932 - 1933. Lisäksi tshetsheenit ja inguushit karkoitettiin alueiltaan vuonna 1944.

Ateistisen ideologian suorittamissa "puhdistuksissa" ja muissa surmatöissä tuhoitui 1900-luvulla yksistään Neuvostoliitossa 20 miljoonaa ihmistä. Kiinassa ateismin nimissä tapettiin 65 miljoonaa, Pohjois-Koreassa 2 miljoonaa, Kambodzhassa 2 miljoonaa, Itä-Euroopassa 1 miljoona, Afrikassa 1,7 miljoonaa ja Afganistanissa 1,5 miljoonaa ihmistä. Ateismin nimissä tapettiin 1900-luvulla lähes 100 miljoonaa ihmistä.

Suurin murhattujen määrä on Kiinassa ateistisen Mao Zedongin kaudella, 65 miljoonaa kiinalaista. Chang ja Halliday tuo vielä suuremman luvun, 70 milj., esille uutuusteoksessaan Mao (Otava). Helsingin Sanomien mukaan (3.12.06): "Mao teki pahuuden maailmanennätyksen". Lehden mukaan ateisti Mao oli "viime vuosisadan iljettävin despootti, jonka pahuudelle eivät edes Hitler tai Stalin vedä vertoja." Ainut virallinen kansainvälinen tuomio tälle ateistiselle kommunismin ideologialle on Euroopan neuvoston tuomio tammikuussa 2006.

Ateistit ovat usein kärkkäitä tuomitsemaan uskonnot niiden nimessä tehtyjen väkivallan tekojen takia. Usein kristillisyyttä vastustavat vapaa-ajattelijat ja muut ateistit kääntävät myös islamin väkivallan teot syytökseksi kristillisyyttä kohtaan ja perustelevat tällä kristillisyyden vaikutuksen vähentämistä länsimaissa. Edellä esitetyt luvut näyttävät suunnan mihin joudutaan kun kristilliset arvot poistetaan tai niiden tulo estetään yhteiskunnassa.

Lisää tietoa löytyy kirjasta "Kommunismin musta kirja. Rikokset, terrori ja sorto" (WSOY, 2001).

sunnuntaina, helmikuuta 06, 2011

Ovatko arabimaailman levottomuudet tie demokratiaan vai islamismiin?

Egyptin levottomuudet ovat pysyneet ykkösuutisina päämedioissa. Länsimedioissa Tahrinin aukion kansannousu nähdään pelkkänä positiivisena ilmiönä ja tienä arabimaiden demokratisoitumiseen. Kansannousu alkoi Tunisiasta ja vastaavaa liikehdintää on ollut myös muissa arabimaissa.

Valitettavasti peikkona taustalla on 1970-luvun lopun Iranin kansanousu seuraukset. Vallankumouksen alkuvaiheessa perustuslailliset, vasemmistolaiset ja uskonnolliset ryhmät syrjäyttivät šaahin vallasta. Mutta tämän jälkeen maan vanhoilliset islamistit ottivat vallan ja tuhosivat muut vallankumouksellisten joukot.

Iranin šaahi Mohammad Reza Pahlavi pakeni maasta vuoden 1979 alussa ja ääri-islamistinen uskonnollinen johtaja ajatolla Khomeini palasi maahan. Saman vuoden huhtikuuta järjestettiin kansanäänestys maan valtiomuodosta ja sen tuloksena Islamilainen tasavalta hyväksyttiin monarkian korvaajaksi ja säädettiin islamilainen perustuslaki, jolla ajatolla Khomeini nostettiin maan korkeimmaksi johtajaksi.

Khomeinista tuli faqih tai Korkein johtaja ja hän eliminoi vastustajansa, ensiksi liberaalit ja vasemmistolaiset, kuten presidentti Abolhassan Bani-Sadrin. Vuoteen 1981 Khomeinin aikana Iranin islamilaisissa "puhdistuksissa" teloitettiin 1600 iranilaista.

Pelkona on, että islamistit käyttävät kansanousua ja sitä seuraavia levottomuuksia hyödykseen ja kaappaavat vallan Egyptissä ja muissa maissa, joissa levottomuuksia on ollut. Tällöin kansalaiset joutuisivat ojasta allikkoon, toisesta diktatuurista vielä pahemman islamistisen diktatuurin alaisuuteen. Tästä alkaisi myös entistä vaikeammat ajat maan kansallisille ja uskonnollisille vähemmistöille ja maan islamistuminen heikentäisi entisestään naisten yhteiskunnallista asemaa.

Egyptissä vanhoillinen ja islamistinen muslimiveljeskunta on yksi voimakkaimmista opposition voimista. Veljeskunta ei ajattele maan kansallista etua, vaan haluaa käyttää tilannetta hyväkseen kaapatakseen vallan ja tehdäkseen Egyptistä islamistisen valtion, joka ajaisi islamin uskonnollisia päämääriä koko maailmassa.

Islamilainen veljeskunta näkee Koraanin ja sunnan Allahilta saadun lain määrittäjinä. Tämän islamilaisen lain eli sharian pitää veljeskunnan mukaan ulottaa koskemaan kaikkia elämänalueita, mukaan lukien hallinnon järjestäminen ja päivittäinen elämä. Lain soveltamisesta on nähty surullisia esimerkkejä Iranissa ja Afganistanissa. Egyptin vuoden 2005 vaaleissa islamilainen veljeskunta oli suosituin oppositioryhmä, se sain 20 % parlamentin paikoista.

Iranin islamilainen pappishallinto onkin tukenut Egyptin mielenosoituksia ja toivottanut islamistiliikkeet tervetulleeksi Egyptin poliittiselle kartalle osana "demokratisoitumisprosessia". Iranin ylin johtaja ajatollah Ali Khamenei on kiittänyt arabimaailman kansannousuja, koska ne kertovat hänen mielestään "islamilaisen vapautusliikkeen" etenevän.

Lähteenä käytetty Helsingin Sanomien 5. ja 6.2.11 uutisointia ja Wikipedian tietoja Iranin vallankumouksesta ja islamilaisesta veljeskunnasta.

sunnuntaina, tammikuuta 30, 2011

Uskonnottomien määrä vähenee maailmassa

Missiologit David B. Barrett, Todd M. Johnson ja Peter F. Crossing ovat julkaisseet maailman lähetys- ja uskontotilaston jo 27. kerran. Tilaston mukaan maailman koko väestö vuonna 2011 on 6,9 miljardia. Heistä kristittyjä on 2,31 miljardia eli 33,0 prosenttia.

Kaikista kristityistä roomalaiskatolilaisia on 49,2 prosenttia.

Tilaston mukaan uskonnottomien määrä vähenee tulevaisuudessa. Se johtuu ensisijaisesti buddhalaisuuden, kristinuskon ja Kiinassa harjoitettavien uskontojen elpymisestä. Jos suuntaus jatkuu, agnostikkojen ja ateistien määrä koko maailman väestöstä on vuonna 2025 pienempi kuin tänään. Suuntaukseen on todennäköisesti vaikuttanut Neuvostoliiton ja sitä kautta komminismin kaatuminen Euroopassa. Neuvostoliiton tuen loputtua sama suuntaus on ollut myös Aasiassa ja Afrikassa.

Maailman uskontotilasto vuonna 2011 on tilaston mukaan seuraava:

  • kristittyjä 2306,6 miljoonaa (33,0 prosenttia)
  • muslimeja 1578,4 miljoonaa (22,5 prosenttia)
  • hinduja 951,5 miljoonaa (13,6 prosenttia)
  • uskonnottomia 657,8 miljoonaa (9,4 prosenttia)
  • buddhalaisia 468,4 miljoonaa (6,7 prosenttia)
  • kiinalaisperäisten uskontojen kannattajia 457,8 miljoonaa (6,5 prosenttia)
  • kansanuskontojen kannattajia 269,4 miljoonaa (3,8 prosenttia)
  • ateisteja 137,5 miljoonaa (1,9 prosenttia)
  • uusien uskontojen kannattajia 63,8 miljoonaa (0,9 prosenttia)
  • sikhejä 24,0 miljoonaa. (0,3 prosenttia)
  • juutalaisia 14,8 miljoonaa (0,2 prosenttia)
  • muita 58 miljoonaa (1,2 prosenttia).

Voimakkain määrällinen kasvu kristittyjen keskuudessa on edelleen sekä niin sanotuissa riippumattomissa (independent) kirkoissa että helluntailaisiin, karismaattisiin ja uuskarismaattisiin kuuluvissa yhteisöissä. Kolmantena ryhmänä kasvaa protestantit. Hitaimmin kasvaa ortodoksisuus.

Maanosista Euroopassa on edelleen väkiluvultaan suurin määrä kristittyjä. Kristillisyyden painopiste on silti siirtynyt pohjoiselta pallonpuoliskolta eteläiselle. Eteläisellä pallonpuoliskolla eli Afrikassa, Aasiassa, Oseaniassa ja Latinalaisessa Amerikassa kristittyjä on yhteensä 1396 miljoonaa eli 64 prosenttia kaikista kristityistä. Pohjoisella pallonpuoliskolla eli Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa kristittyjä on yhteensä 789 miljoonaa eli 36 prosenttia. Voimakkaimmin kristittyjen määrä kasvaa Afrikassa.

Lähde: www.seurakuntalainen.fi

sunnuntaina, syyskuuta 12, 2010

Koraanin polttaminen

Afganistanissa on ollut voimakkaita mielenosoituksia Koraanin polttamisia vastaan. Mielenosoitukset ovat lähteneet liikkeelle siitä kun Yhdysvalloissa pappismiehet ovat uhanneet polttaa ja myös tiettävästi polttaneet yhden kokonaisen Koraanin. Koraanin polttamisella on haluttu kritisoida iranilaisen naiselle sharia-lain mukaan langetettua kuolemantuomiota. Kivitystuomi on annettu naiselle aviorikoksen takia.

Pappismiesten demonstroima kritiikki on kuitenkin mennyt tyhjille korville. Islamististen imaamien yllyttämät kansajoukot eivät näe teossa muuta kuin uskontonsa ja Muhammedin kunnian häpäisemistä. Islamilaiset kulttuurit ovat hyvin usein häpeäkulttuureja. Toimintaa ohjaa kunnian ja häpeän kysymykset.

Kyseinen nainen ei ole ainut 2000-luvulla sharia-lain mukaan kuolemaan tuomittu. Tuomittuja on ollut kymmeniä, jos ei satoja. Islamilainen laki tuomitsee kuolemaan myös muista syistä, esimerkiksi islamin hylkääminen on aihe kuolemantuomioon. Sharia-laki ei perustu ainoastaan Koraanin säädöksiin. Koraanissa määritetään pääasiassa uskonnollisia toimenpiteitä ja otetaan kantaa vain harvoihin käytännön asioihin. Sharian toteuttamisessa nojaudutaan pääosin sunnaan eli Muhammedin elämän antamiin esimerkkeihin. 

Vaikka suurin osa sharia-laista tuleekin perinteestä, osa tulee suoraan Koraanin tekstistä. Muhammed sääti rangaistukseksi aviorikoksesta 100 ruoskaniskua jo Koraanin tekstissä (suura 24:2), mutta kuolemanrangaistus on otettu shariaan hadithin perusteella. Koraani säätää myös kuoleman rangaistuksen islamin hylkäävälle (suura 4:89).

Syvemmän tulkinnan mukaan näillä islamilaisilla mielenosoituksilla islamistiset yhteisöt pyrkivät suuren massan aiheuttaman pelon avulla alistamaan koko maailman kuuliaisuuteen islamille. Islamistit eivät tyydy vain itse noudattamaan islamin elämäntapaa ja lakia, vaan heidän pyrkimyksenä on saada kaikki ihmiset noudattamaan niitä, alistaa koko maailman islamille kuuliaiseksi. Tanskan Muhamed-pilapiirrosten tuoma väkivaltaisuus ja islamin nimissä tehdyt terrori-iskut kumpuaa samasta pyrkimyksestä. 

sunnuntaina, elokuuta 29, 2010

Armenialaisten kansanmurha

Turkin armenialaiset pelkäävät yhä puhua lähes sata vuotta sitten tapahtuneesta kansanmurhasta. Kansanmurha tapahtui kun nyky-Turkkia edeltänyt osmanivaltakunta hajosi ensimmäisen maailmansodan aikana 1915 – 1917.

Pelkoa tuo enemmistöturkkilaisten vihamielinen asenoituminen ja lait jotka määrittelevät kansanmurhasta puhumisen maanpetturuudeksi. Esimerkkinä tästä on tapaus, jossa turkkilaiset äärinationalistit murhasivat Istanbulissa armenialaisen Agos-lehden perustajan ja päätoimittajan Hrant Dinkin vuonna 2007. Dink oli ollut kaksi vuotta aiemmin tuomittuna puolen vuoden ehdolliseen vankeuteen ”turkkilaisuuden halventamisesta”. Dink sai tuomion kun hän oli käsitellyt lehdessä puolentoista miljoonan armenialaisen hengen vaatinutta joukkomurhaa.

Turkkilainen tunnettu Nobel-kirjailija, Orhan Pamuk, joutui myös vaikeuksiin otettuaan armenialaisen kansanmurhan esille sveitsiläislehden haastattelussa 2005. Viranomaiset peruivat kuitenkin syytteen kansainvälisesti tunnettua Pamukia vastaan. Tapaus sai julkisuutta Turkissa ja Orhan Pamuk joutui pakenemaan Turkista tappouhkausten takia. Nykyisin Pamuk joutuu liikkumaan turvamies mukanaan.

Kansainvälisesti yli 20 maata on tuominnut armenialaisten kansanmurhan. Turkki kiistää kuitenkin kansanmurhan tapahtuneen. Vuoden 2010 alussa Ruotsi ja Yhdysvallat nimesivät joukkotuhon virallisesti kansanmurhaksi. Tämän jälkeen Turkki kutsui Tukholman ja Washingtonin lähettiläänsä kotiin. Milloinhan Suomen hallituksella on rohkeutta tehdä sama?

Armenialaisia on asunut Turkin pääkaupungissa Istanbulissa jo ennen kuin turkkilaiset valloittivat kaupungin, silloisen Konstantinopolin, vuonna 1453 bysanttilaisilta. Armenialaisia asuu Turkissa enää 170 000. Heitä ei kelpuuteta valtion virkoihin, opettajiksi tai sotilaiksi. Kysymyksessä on selvä rasistinen rotuerottelu. Turkkilaisten ja armenialaisten erona on ainoastaan se, että armenialaiset eivät ole muslimeja.

torstaina, joulukuuta 17, 2009

Länsimaisten musliminuorten radikalisoituminen

Pakistanissa pidätettiin viisi nuorta amerikkalaista muslimia, jotka olivat tulleet taistelemaan maahan ”pyhässä sodassa”, jihadissa. Miehistä kolme on pakistanilaistaustaisia, yksi egyptiläistaustainen ja yksi jemeniläisperheestä.

Miehet katosivat Pohjois-Virginiasta marraskuun lopussa ja heidät pidätettiin joulukuun puolessa välissä terroristijärjestön jäsenen talosta Pakistanissa.

Yksi miehistä oli jättänyt videoviestin, jossa hän kehottaa nuoria muslimeja toimintaan. Videolla lainataan myös Koraanin lauseita. 

Marraskuussa vakaumuksellinen muslimi, majuri Nidal Hasan ampui kuoliaaksi 13 ihmistä ja haavoitti kymmeniä Fort Hoodin tukikohdassa Texasissa. Hasan on ollut kirjeenvaihdossa al-Qaida-järjestöön kuuluvan imaami Anwar al-Aulaqin kanssa.

Minnesotassa pidätettiin useita somalialais-amerikkalaisia, jotka värväsivät nuoria muslimeja ääri-islamilaisen al-Shabaab-järjestön taistelijoiksi Somalian hallitusta vastaan.

Chicagossa on oikeudessa pakistanilaistaustainen amerikkalainen. Häntä epäillään osallisuudesta vuonna 2008 Intian Mumbaissa tehtyyn terrorismi-iskuun, jossa kuoli 170 ihmistä.

Tapaukset osoittavat länsimaissa asuvien musliminuorten radikalisoitumista. Huomattavaa on myös, että muiden uskontojen piirissä vastaavanlaista ilmiötä ei ole samassa määrin kuin islamissa. Olisikohan ongelma sittenkin islamin ytimessä Koraanissa?

Lähteenä on käytetty Helsingin Sanomien 11.12.2009 artikkelia, s. B2

sunnuntaina, joulukuuta 06, 2009

Joka kymmenes imaami USA:ssa saarnaa jihadia

Yhdysvaltojen keskusrikospoliisin, FBI:n, Newsmaxille antamassa haastattelussa todetaan, että imaamit saarnaavat jihadia ja fundamentalismia kymmenessä prosentissa Yhdysvaltojen moskeijoista. Yhdysvalloissa on noin 2000 moskeijaa. Saman haastattelun mukaan islamilaiset järjestöt ovat vastahakoisia yhteistyössä terrorismiviranomaisten kanssa. He pelkäävät yhteistyön vievän muslimiyhteisön tuen.

Pew Forum tutkimuslaitoksen kyselytutkimuksen mukaan nuorista 18 - 29-vuotiaista amerikkalaismuslimista neljäsosa pitää itsemurhaiskuja oikeutettuina.

sunnuntaina, lokakuuta 25, 2009

Naapuriston muslimit vaikeuttavat kirkon toimintaa Englannissa

Englantilaisen Christian Legal Centren johtajan, asianajaja Andrea Minichiello Williamsin kirjoittaa arkikkelissaan, että kirkon naapurissa elävät muslimit pakottavat Lontoossa sijaitsevan Immanuel House of Worship seurakunnan hiljaisuuteen. Kirkon naapurissa asuvat muslimit tekivät valituksen liian äänekkäästä musiikista.

Tämän jälkeen ympäristöviranomaiset informoivat seurakunnan pastoria, että ääntä täytyy hiljentää, jotta naapurit eivät häiriinny. Seurakunta ryhtyi toimenpiteisiin ja vähensi musiikkia ja jumalanpalvelusten määrää. Se päätti myös olla vuokraamatta tilojaan muille, jotta äänet eivät ärsyttäisi naapureita. Tämä luonnollisesti merkitsee seurakunnalle taloudellisia tappioita

Tehtyjen toimenpiteiden jälkeen viranomaisten mielipide yllättäen muuttui, ja viesti oli että koska rumpuja ja vahvistimia ei aiemminkaan ollut seurakunnissa käytetty, ei niitä tarvittaisi nytkään. Seurakunta sai sakkouhkauksen. Rumpuja ei enää käytetä, laulun ja musiikin osuus on lyhennetty 20 minuuttiin. Seurakunta on tehnyt asiassa voitavansa, ja enää on jäljellä ovien sulkeminen.

Lähde: WEA RLP

lauantaina, syyskuuta 19, 2009

Uskontorauhan häirintä

Uskontorauhan häirintä ja muslimien pyhien arvojen loukkaaminen on ollut Suomessa oikeudessa esillä. Häiritsijäksi todettu toimittiin sakkoihin. YK ihmisoikeusneuvoston rasisminvastaisessa kokouksessa, jonka puheenjohtajana oli muuten Libya ja Kuuba ja varapuheenjohtajina Pakistan ja Iran, muslimimaat yrittivät saada läpi julistuksen, jolla olisi maailmanlaajuisesti kielletty islamin arvostelu. Yksi konferenssin pääjärjestäjistä on maailman laajin islamilainen järjestö, OIC (the Organization of Islamic Conference). 

Konferenssi saikin juntattua läpi julkilauselman, jossa ehdotetaan mm., että paikalliset, kansalliset ja kansainväliset lait ja ihmisoikeusjulistukset olisi muutettava, niin että ”islamin häpäisystä” tehdään rangaistava teko kaikkialla maailmassa.

Suomen viranomaisten pyrkimyksenä on aina olla mallikelpoinen jäsen kaikissa kansainvälisissä instansseissa, missä Suomi esiintyy. Nytkin tätä julkilausumaa on aloitettu toteuttaa Suomessa. Islamistit ovat terrorilla saaneet aikaan maailmanlaajuisen pelon ilmapiirin, jossa heitä ja heidän pyrkimyksiään kohdellaan silkkihansikkain. Tämä pelon ilmapiiri aiheuttaa sen, että pyritään kaikin tavoin estämään muslimijohtajien ja -yhteisöjen loukkaantuminen. Suomen viranomaisilla onkin kymmenien vuosien kokemus vastaavasta käyttäytymisestä Neuvostoliittoa kohtaan. Aikoinaan vaiettiin kaikista epäkohdista, joita Neuvostoliitossa ja muissa itä-blokin maissa tapahtui. Lisäksi pyrittiin vaientamaan jokainen, joka uskalsi kritisoida vaikutusvaltaisen naapurin arvomaailmaa.

Mikä voi loukata uskontonsa vakavasti ottavaa muslimia? Olen törmännyt maailmanlaajuisesti esimerkkeihin, joissa loukkauksen aiheuttajana voi olla sianlihan myynti, sikojen kasvattaminen, kääntyminen pois islamista, naisten housujen käyttö, naisten huivittomuus, naisten koulutus ja työssäkäynti, muun uskonnon kuin islamin tunnusmerkit, uskonnottomuus, miesten ja naisten välinen keskustelu, buddhalaiset patsaat, muun uskonnon kuin islamin opettaminen koulussa, suvivirret jopa se että et ehkä ole muslimi. Lisäksi, vaikka olisit muslimi, loukkaantumista voi aiheuttaa se, että et ole riittävän harras muslimi tai et harjoita islamia kuten loukkaantunut henkilö. Joten on mahdotonta olla loukkaamatta islamistia, jos et ajattele ja elä kuten hän. Onko tämän ajattelutavan puolustaminen lailla moniarvoista yhteiskuntaa?

Muslimioppineiden tunnustama tosiseikka on se, että yksi Muhammedin vaimoista oli nimeltään Aisha. Samojen muslimioppineiden tunnustama historiallinen tosiseikka on se, että Muhammed kihlautui Aishan kanssa kun Aisha oli 6-vuotias. Muhammed oli tällöin noin 53-vuotias. Tämän lisäksi muslimioppineet myös tunnustavat historialliseksi tosiseikaksi sen, että Muhammed aloitti seksuaalisen kanssakäymisen Aishan kanssa kun tämä lapsivaimo oli 9-vuotias. Nykyaikana on myös olemassa nimitys tämän kaltaiselle käyttäytymiselle.

Muhammedin toiminnan puolustajat voivat sanoa tähän, että tuohon aikaan eli 600-luvulla jKr. oli tavallista, että lapset menivät naimisiin. Nykyisin taas tiedämme, että lapselle on henkisesti tuhoisaa jos hänen kanssaan harjoitetaan seksiä. Jos Muhammed oli pyhä mies ja profeetta, häneltä pitäisi vaatia enemmän kuin sen ajan keskiverto yhteiskunnallinen moraali vaatii.

Ongelmana on lisäksi se, että Muhammedin käytännön elämän esimerkeistä on tullut sunna, eli elämän esimerkki hartaille muslimeille. Näin Muhammed siirtää jatkuvasti 600-luvun tuhoisaksi havaittuja käytäntöjä esimerkillään nykyajan islamilaiseen yhteisöön. ”Pyhä sota” ja naisten alistettu asema ovat näihin kuuluvia asioita.

Luonnollisesti muslimioppineet voisivat asettaa osan sunnista kyseenalaiseksi ja poistaa niiden esimerkin merkityksen. Käytännössä tähän ei uskalleta ryhtyä, koska tällöin kyseenalaiseksi voidaan asettaa myös muut Muhammedin opetukset ja lopulta koko uskonto. Tähän kritiikkiin islam ei ole valmis, eikä tule koskaan olemaan.

perjantaina, heinäkuuta 24, 2009

Islamilaiset maat saivat YK:n julistamaan uskontojen herjaamisen ihmisoikeusrikkomukseksi

Muslimimaat ajoivat Pakistanin johdolla YK:n ihmisoikeusneuvoston hyväksymään kiistellyn päätöslauselman. Huhtikuun 2009 alussa hyväksytty päätöslauselma teki uskontojen herjaamisesta ihmisoikeusrikkomuksen. Kriitikot, mm. Toimittajat ilman rajoja -järjestö ovat huolissaan siitä, että päätöslauselmalla pyritään estämään uskontojen ja erityisesti islamin kritisointi.

Päätöslauselma toteutettiin YK:n rasisminvastaisen kokousten ns. Durban I ja II -kokousten yhteydessä. Rasismin, syrjinnän, muukalaisvihan ja suvaitsemattomuuden vastainen maailmankonferenssi kokoontui YK:n Ihmisoikeusneuvoston (UNHRC) kehotuksesta. Kokouksen puheenjohtajamaita olivat Libya ja Kuuba ja varapuheenjohtajiksi Pakistan ja Iran. Yksi Geneven konferenssin pääjärjestäjistä on maailman laajin islamilainen järjestö, OIC (the Organization of Islamic Conference).

Rasismin vastaisen konferenssin yksi tavoitteista oli julistaa islamin arvostelu rasismiksi. Vuoden 2008 Geneven konferenssin julkilauselmassa ehdotetaan mm., että paikalliset, kansalliset ja kansainväliset lait ja ihmisoikeusjulistukset olisi muutettava, niin että ”islamin häpäisystä” tehdään rangaistava teko kaikkialla maailmassa. Tällöin islamin kritisointi ei enää nauttisi sanan vapauden suojaa. Lausunnon mukaan islamin yhdistäminen väkivaltaan, ihmisoikeusrikkomuksiin ja terrorismiin tulisi tehdä lailla kielletyksi.

Näitä päätöslauselmia ajavat maat, joita rikkovat jatkuvasti räikeästi ihmisoikeuksia ja uskonnonvapauksia. Niiden tarkoitus on ainoastaan estää islamin kriittinen tarkastelua kaikkialla maailmassa ja nostaa islam muiden uskontojen ja aatteiden yläpuolelle kaikkialla maailmassa. Islamistit ovat terrorismin ja väkivaltaisten massamielenosoitusten avulla onnistuneet vähentämään islamin kritisointia, esimerkkinä ns. Tanskan pilapiirroskohu. Toinen tie nostaa islam kaiken arvostelun yläpuolella ovat nämä YK:n kautta läpi runnotut päätöslauselmat.

Uskontojen herjaamisen estävä lakia on uskonnonvapauden vastaista. Uskonnonvapaus sisältää myös oikeuden arvostella uskontoja. Kaikkia uskontoja pitäisi saada arvostella ja tarkkailla kriittisesti, myös islamia ja kristillisyyttä. Länsimaissa kristillisyys on ulkopuolisen ja myös sisäisen kriittisen tarkkailun kohteena. Islam ei salli tällaista sisäistä tarkkailua, vaan väkivaltaisesti estää sen. Nyt islamistien tavoitteena on estää myös ulkoinen kriittisyys.


Islamistien pyrkimyksessä julistaa kaiken islamin arvostelun rasismiksi käyttämällä väärin termejä. Näiden väärin käytettyjen termien ei pidä antaa hämätä. Termejä ”rasismi” ja ”uskonnonvapaus” käytetään häikäilemättömästi rasismin ja uskonnonvapausriiston välineenä aivan niiden päinvastaisessa merkityksessä. Islamilaiset maat harrastavat itse räikeää uskonto- ja roturasismia ja uskonnonvapauden riistoa.

YK lakkautti keväällä 2006 ihmisoikeuskomission toiminnan. Komission toiminnassa oli ongelmana, se että ihmisoikeuksia karkeasti rikkovat maat muodostivat komissiossa verkoston ja käytännössä tämä johti tilanteeseen, jossa maat, joita kritisoidaan, puolustavat toinen toisiaan ja ovat jopa saavuttaneet enemmistön komissiossa ja siten estäneet sanktiopäätöksiä. Kolmas syy on että monet maat ovat kieltäytyneet antamasta YK:n erikoisraportoijille viisumia. Tällainen maa on esimerkiksi Myanmar (Burma).

Komission tilalle muodostettiin ihmisoikeusneuvosto, jonka toiminta on alkanut yhtä murheellisissa merkeissä. Neuvosto on pyrkinyt konferensseissa vääristämään rasismin ja ihmisoikeuden käsitteitä ja suojaamaan islamia kritiikiltä. Useat länsimaat ovat kävelleet konferenssien kokouksista mielenosoituksellisesti ulos. Näin tapahtui mm. Geneven 2009 kevään kokouksessa Iranin presidentin presidentti Mahmud Ahmadinejad rasistisen puheen aikana. Lisäksi useat Euroopan maan jäivät pois kokouksesta.

Lähde mm. Suomen Kuvalehden verkkosivu, http://suomenkuvalehti.fi/jutut/ulkomaat/yk-uskontojen-herjaaminen-on-ihmisoikeusrikkomus


sunnuntaina, kesäkuuta 21, 2009

Yhdeksän kidnapattu ja kolme tapettu Jemenissä

Jemenissä on kidnapattu kuusi ulkomaalaista työntekijää. Heistä kolme on löytynyt kuolleena Saadan provinssissa. Kuolleet olivat kaksi saksalaista sairaanhoitaja naista ja yksi korealainen. He työskentelivät hollantilaisen hyväntekeväisyysjärjestön ylläpitämässä sairaalassa.

Kuusi kidnapattua ovat vielä kateissa. Viisi heistä on saksalaista ja yksi britti. Kolme kidnapatuista ovat vasta lapsia. Jemenin viranomaiset yrittävät löytää kadonneita. Kidnappauksen ja murhien takana epäillään olevan islamistien, jotka eivät hyväksy kristillistä hyväntekeväisyyttä maassa.

Lähde CNN ja yksityiset tahot
http://edition.cnn.com/2009/WORLD/meast/06/16/yemen.hostages/index.html

lauantaina, toukokuuta 02, 2009

Egypti pyrkii innolla eroon sioista

Egypti käyttää sikaruttoa tekosyynä sortaa vähemmistössä olevia koptikristittyjä. Sikaruton varjolla hallitus on aloittanut sikojen joukkoteurastuksen. Viranomaiset tietävät hyvin, että virus ei ole peräisin sioista, vaan se on sekoitus sika-, lintu- ja ihmisinfluenssaviruksia. Sikojen tappaminen on siis turhaa. 

Egyptissä on noin 250 000 - 400 000 sikaa. Sikojen kasvattajat kuuluvat koptikristittyjen vähemmistöön (10 % väestöstä). Koptikristittyjä ei koske muslimien sianlihan syöntikielto. Nyt poliisi etsii kuumeisesti näitä islamin saastaisina pitämiä eläimiä ja armeija on kutsuttu mukaan teurastustalkoisiin. 

Viranomaiset ovat takavarikoineet sikoja ja hakanneet sikafarmareita, jotka ovat vastustaneet kaappausta. Viranomaiset väittävät farmareiden saavan korvauksen sioista, mutta riippumattoman al-Masri al-Yawm -lehden mukaan korvauksia ei makseta. Kaikki terveysviranomaisten testaamat teuraaksi joutuneet siat ovat olleet täysin terveitä.

Lähteenä käytetty Ylen verkkouutisia
http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2009/05/armeija_mukaan_egyptin_sikajahtiin_715761.html

sunnuntaina, huhtikuuta 19, 2009

”Rasisminvastaisuudella” pyritään saamaan koskemattomuus islamille

Rasismin, syrjinnän, muukalaisvihan ja suvaitsemattomuuden vastainen maailmankonferenssi kokoontuu YK:n Ihmisoikeusneuvoston (UNHRC) määräyksestä 20. - 24. huhtikuuta 2009 Geneveen, Sveitsiin.

Konferenssin tarkoituksena on kansainvälisen rotusyrjinnän poistaminen. Vaikka konferenssilla on tämä jalo tavoite, itse konferenssi vaatii tarkempaa tarkastelua ja kriittiikkiä. Monet kokouksen organisoimiseen osallistuvista valtioista itse polkevat räikeästi ihmisoikeuksia. 

Ensimmäinen konferenssi pidettiin Durbanissa, Etelä-Afrikassa. Seuraava Durban II konferenssi pidettiin Genevessä 6. – 17.9.2008. Tässä konferenssissa puheenjohtajamaaksi valittiin Libya ja Kuuba ja varapuheenjohtajiksi Pakistan ja Iran. 

Yksi Geneven konferenssin pääjärjestäjistä on maailman laajin islamilainen järjestö, OIC (the Organization of Islamic Conference). OIC:n pääsihteeri, professori Ekmeleddin Ihsanoglu, oli Ulkopoliittisen Instituutin kutsumana puhumassa Helsingissä pidetyssä seminaarissa (7.10.2008). Puhetta seuranneen yleisökeskustelun aikana OIC:n pääsihteeri antoi paljastavan vastauksen kysymykseeni, joka koski hyvin tunnettua ilmiötä, muslimien antisemitismiä (juutalaisvastaisuutta).

Professorin rohkean lausunnon mukaan "Kukaan muslimi, hyvä tai paha, ei voi olla antisemiitti. Se on vain teoriaa, ei totta". Tällä lausunnolla Ihsanoglu kielsi antisemitismin olemassaolon missään islamilaisessa maailmassa 1,3 miljardin muslimin keskuudessa.

Yle uutisoin nettisivuillaan YK:n rasismikonferenssista. Uutisen mukaan konferenssista ovat ilmoittaneet jäävänsä pois Hollanti, Australia, Yhdysvallat, Kanada ja Israel. Ruotsi harkitsee boikotoivansa kokousta ja Iso-Britania on ilmoittanut, että se ei lähetä kokouksen korkeantason edustajia. 

Hollannin ulkoministeri Maxime Verhagen sanoi pelkäävänsä, että islamistiset maat yrittävät käyttää YK-kokousta puhujalavana uskonnollisen vihan levittämiseen.

Vaikka konferenssin pitäisi keskittyä rasismiin, on oletettavaa, että konferenssin keskeisimmäksi asiaksi nostetaan ”uskonnon kunnianloukkaus”, ”Defagmation of religions”. 

Vuoden 2008 Geneven konferenssin julkilauselmassa ehdotetaan mm., että paikalliset, kansalliset ja kansainväliset lait ja ihmisoikeusjulistukset olisi muutettava, niin että ”islamin häpäisystä” tehdään rangaistava teko kaikkialla maailmassa. Tällöin islamin kritisointi ei enää nauttisi sanan vapauden suojaa. Lausunnon mukaan islamin yhdistäminen väkivaltaan, ihmisoikeusrikkomuksiin ja terrorismiin tulisi tehdä lailla kielletyksi.

Tämän ”rasismikonferenssin” päämääränä on nostaa maailmanlaajuisesti islam muiden aatesuuntien ja uskontojen yläpuolelle ja kieltää sen kritisoinnin ja arvostelu. Tällä toimenpiteellä islamistit pyrkivät saamaan uskontonsa, kautta maailman, samaan asemaan missä se on islamilaisissa maissa eli kaiken arvostelun ja kritiikin yläpuolelle.

Mikään uskontoa, poliittista tai muuta aatetta ei saa nostaa arvostelun ja kritiikin yläpuolella.

Lisätietoa: 
http://www.becketfund.org/files/847df.pdf
http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2009/04/eu_puntaroi_osallistumistaan_rasismikokoukseen_689742.html?origin=rss

maanantaina, maaliskuuta 02, 2009

Miniöiden vaarallinen elämä Intiassa


Tori Intiassa

The Lancet -verkkolehden sivulla julkaistun tutkimuksen mukaan nuoria (15 - 34-vuotias) naisia kuolee Intiassa liki kolme kertaa enemmän tulipaloissa kuin samanikäisiä miehiä. Tutkimuksen mukaan kuolemat liittyvät kotiväkivaltaan.

Väkivallan aiheuttaa usein kiista myötäjäisistä. Aviomiehen perhe saattaa polttaa miniä hengiltä kostoksi, jos he eivät koe saaneensa riittävän suuria myötäjäisiä. Intiassa avioituvan vaimon perhe joutuu maksamaan runsaat myötäjäiset avioituvan miehen perheelle. Maaseuduilla nuoripari muuttaa lähes aina miehen vanhempien luokse asumaan. Viranomaisille tulipalojen väitetään saaneen alkunsa onnettomuutena.

The Lancet -lehden lainaamassa tutkimuksissa olivat mukana vuoden 2001 kuolintapaukset maaseudulla. Tilastoissa oli mukana noin 163 000 kuolintapausta. Tilastot osoittavat naisen huonon aseman Intian maaseudun yhteiskunnassa.

Lähde: Ylen verkkouutiset 2.3.09

Berliinin ongelmallinen rikollisuus

Berliinin nuoriso-oikeuden tuomari Kirsten Heisig kommentoi julkisesti Berliinin rikostilannetta. Berliinissä tehdään yli tuhat rikosta päivittäin. Näihin rikoksiin osallistuneista nuorista 600 syyllistyy saman vuoden aikana vähintään kymmeneen väkivaltaiseen ryöstöön tai pahoinpitelyyn. Syyttäjä luokittelee nämä nuoret intensiivitekijöiksi. Heistä 70 % on arabeja tai turkkilaisia nuoria.

Heisingin mukaan ongelmana on se, että monissa maahanmuuttajaperheissä ei arvosteta saksalaista oikeuskäsitystä. Teot halutaan mieluummin selvittää ja sovittaa islamilaisen lain piirissä kuin saksalaisessa oikeudessa.

Kaupungin kymmenien libanonilaisten ja turkkilaisten rikollisjärjestöjen lisäksi Berliinin alamaailmassa vaikuttavat itäeurooppalaiset, balkanilaiset ja aasialaiset rikollisryhmät. Myös äärivasemmistolaiset syyllistyvät yhä useammin väkivaltaa. Saksassa loukkaantui vuonna 2008 keskusrikospoliisin mukaan 425 poliisia äärivasemmistolaisten suorittamissa pahoinpitelyissä.

Lähde: Metro-lehti 19.2.09

torstaina, helmikuuta 05, 2009

Uskonnon tyrkyttämistä?


Kuva: Pussissa kasvaneet

Suomen evankelisluterilainen kirkko avasi tammikuun alkupuolella lapsille tarkoitetun nettikirkon. Nettikirkon sivuilla oli myös asiaan liittyvä keskustelusivusto. Keskustelusivusto jouduttiin pian sulkemaan, koska se täyttyi rivouksista ja kristofobisesta propagandasta. Hyökkäys keskusteluryhmää kohtaan oli todennäköisesti aggressiivisten ateistien joukon järjestämä.


Tapahtuman johti julkiseen keskusteluun, jossa osa oli sitä mieltä, että luterilainen kirkko toimii moraalittomasti suuntaamalla palvelujaan lapsille. Näiden keskustelijoiden mielestä jokaisen olisi itse saatava päättää mihin uskoo – sitten kun hänen ajattelukykynsä on kehittynyt riittävästi. Tähän asti näiden ateistien mielestä lapsi olisi kasvatettava ateistien maailmankuvan ja tahdon mukaisesti eli ateistisesti.

Keskusteluissa toistui sama ateistien virsi toisensa perään, ”uskonto on vaarallista ja typerää, ja lapsia pitää suojella siltä”. Näiden ateistien mielestä keskeisiin ihmisoikeuksiin kuuluva oikeus uskontoon ei koske lapsia.

Miksi lapsia viedään pyhäkouluun, miksi heille opetetaan iltarukous? Ei puolustus- ja arvostelukyvyttömille ihmisille saisi ”tyrkyttää” uskontoa. Näin ajattelevilla on merkillinen käsitys lapsesta. Miksi vanhemmat puhuvat lapsilleen? Eikö jokaisen pitäisi saada itse valita, mitä kieltä haluaa puhua. Kieli on ajattelun väline. Eikö olisi kunnioittavampaa lasta kohtaa olla opettamatta hänelle äitinsä kieltä.

Miksi vanhemmat esittelevät lapsilleen omia ystäviään? Eikö lapsilla olisi oikeus valita itse kenen kanssa seurustelee? Miksi vanhemmat vetävät lapsensa omaan elämäntapaansa? Mikä oikeus aikuisella on osoittaa lapselle, mikä hänen mielestään on arvokasta ja oikein? Eikö lapsen pitäisi saada päättää sellaisesta itse? Ongelma on siinä, että milläs päätät, jos olet pussissa kasvatettu.
---
Häikäilemättömästi lainattu, muokattu ja lyhennelty Jaakko Heinimäen mainiosta kolumnista ”Uskonnon tyrkyttämistä”, Metro-lehti 28.1.2008

lauantaina, joulukuuta 20, 2008

Elokuva Saudi-Arabiassa

Elokuvan esittäminen jyrkkää islamintulkintaa, wahhabilaisuutta, kannattavassa Saudi-Arabiassa on niin harvinaista, että aiheesta kannattaa uutisoida. Viranomaiset eivät ole sallineet elokuvien esittämistä maassa yli kolmeenkymmeneen vuoteen. Tänä syksynä (2008) viestintäministeriö on sallinut poikkeuksellisesti yhden elokuvan esittämisen. Elokuva on komedia, joka on saudien omaa tuotantoa. Elokuva kertoo naiivista beduiinista, joka sotkeutuu äkkirikastumista lupailevaan suunnitelmaan Dubaissa. Kysymyksessä on siis hyvin viaton komedia, joka ei ota kantaa uskontoon eikä politiikkaan.

Elokuvalla on ollut niin suuri kysyntä, että kymmenen päivän aikana on jouduttu järjestämään joka päivä kahdeksan näytöstä. Saleihin on otettu myös naisia, joka on ollut hyvin poikkeuksellista maan tiukkojen islamilaisten sääntöjen takia.

Tämä tapaus vaikuttaisi hyvältä kehitykseltä tässä islamin 600-luvun aavikkopaimentolaisten kulttuuriin jumittamassa maassa. Valitettavasti Saudi-Arabian islamilainen uskonnollinen poliisi on tuominnut elokuvan esittämisen. Saudia-Arabiassa uskonnollinen poliisi valvoo islamilaisten lakien noudattamista. ”Kantamme on selvä, elokuvat pitää kieltää. Elokuvat ovat pahoja, emmekä tarvitse niitä”, sanoi yksiselitteisesti uskonnollisen poliisin johtaja Ibrahim al-Ghaith, joka on Saudi-Arabian toiseksi vaikutusvaltaisin islaminoppinut.

Lähteenä on käytetty Ylen nettiuutisia
http://yle.fi/uutiset/kulttuuri/2008/12/elokuva_saapui_saudi-arabiaan_ensi_kertaa_vuosikymmeniin_443424.html

tiistaina, syyskuuta 02, 2008

Viisi sataa vuotta rauhallista rinnakkaiseloa?

Islamin oppineet puhuvat usein islamin ensimmäisistä vuosisadoista viitenä rauhallisen rinnakkaiselon vuosisatana, jonka ristiretkeläiset tuhosivat hyökkäyksellään Jerusalemiin. Ristiretkeläiset olisivat tämän näkemyksen mukaan päättäneet ”rauhan ajan”. Seuraavassa käydään läpi tämä ”rauhallisen rinnakkaiselon vuosisadat” ja tarkastellaan mitä tänä aikana tapahtui. Esitetyt tapahtumat ovat historian tosiasioita, jotka voi tarkastaa historian kirjoista. Tekstillä ei mitenkään puolusteta ristiretkiä eikä mitään sotaa, jota käydään uskonnollisista tai mistään muustakaan syystä. Sota on aina sikamaista hommaa.

Tarkalleen ottaen käsiteltävä aikakausi oli 463 vuotta. Muhammed kuoli Medinassa kesäkuun 8. päivänä 632 AD ja ensimmäiset ristiretkeläiset hyökkäsivät muslimien hallitsemaan Palestiinaan 1079 AD. Tämä 463 vuotta eivät valitettavasti olleet rauhallisen rinnakkaiselon aikaa, vaan Muhammedin opetuksen ja esimerkin innoittamien muslimijoukkojen valloitus- ja ryöstöretkiä Välimeren ympäristössä ja Saudi-Arabiasta itään Intiaan asti.

Ensimmäisen vuosituhannen puolessavälissä Välimeren ympäristövaltiot olivat pääuskonnoltaan kristillisiä. Rooman valtakunnassa kristillisyys oli valtionuskontona 400 AD eteenpäin. Näille kristillisille valtioille islamin ”rauhanomainen rinnakkaiselo” oli neljän ja puolenvuosisadan mittainen ajanjakso, jolloin arabi- ja berberi-muslimit hyökkäsivät, tunkeutuivat ja miehittivät nämä maat. Hyökkäyksissä ja miehityksessä ryöstettiin omaisuutta, kaapattiin orjia, tuhottiin kirkkoja ja muita rakennuksia ja ennen kaikkea levitettiin poliittis-uskonnollista islamia välimerta ympäröiviin maihin Pohjois-Afrikkaan, Lähi-itään ja Eurooppaan.

Muhammedin kuoleman aikoihin Arabiassa ja Persian valtakunnassa oli kukoistavia kristillisiä ja juutalaisia yhteisöjä. Koko välimeren ympäristön väestö, Euroopan, Afrikan ja Aasian alueella, oli pääosin kristittyjä.

Arabian muslimit valloittivat Muhammedin ilmestysten ja esimerkin mukaisesti muutamassa vuodessa itäisen Rooman (Bysantin) ja 633 AD Mesopotamian. Persian valtakunta sortui muutamassa vuodessa muslimiarabiheimojen hyökkäyksessä. Persian hallitsija Yazdagid karkotettiin Sogdianaan (Uzbekistan), jossa hänet myöhemmin murhattiin.

Damaskus valloitettiin 635 AD ja Jerusalem viisi vuotta Muhammedin kuoleman jälkeen helmikuussa 638 AD.

Muhammedin seuraajat valtasivat Aleksandrian 643 AD. Tästä alkoi lähes tuhatvuotisen hellenistisen kulttuurin loppu Lähi-idässä.

Muslimiarmeijat valloittivat Kyproksen 649 AD sekä Rhodoksen 653 AD ja olivat vallanneet koko Pohjois-Afrikan 698 AD mennessä.

Muhammedin kuolemasta ei ollut kulunut kahdeksaakymmentä vuotta kun muslimit hyökkäsivät Tangerista Gibraltarin salmen yli Euroopan puolelle Etelä-Espanjaan vuonna 711. Etelä-Espanjassa muslimit surmasivat Guadaleten taistelussa Länsigoottien kuninkaan ja kansanjohtajat ja valloittivat heidän valtakuntansa. Vuonna 721 arabi-berberiarmeija kukisti Syrakusan (Sisilian itärannikolla) ja suunnittelivat sieltä käsin Etelä-Ranskan valloitusta.

Vuonna 730 Etelä-Ranskan Narbonne oli kukistettu. Keväällä 732 Adb al-Rahman ibn Abdullah al-Ghafiqi tuhosi Bordeaux’n ja poltti sen kirkot. Pointiers’n muurien ulkopuolinen basilika (basilikaksi kutsutaan suurimpia ja tärkeimpiä kirkkorakennuksia) ryöstettiin ja ’Abd al-Rahman suuntasi Tours’iin. Frankit kuitenkin voittivat hänen armeijansa ja surmasivat ’Abd al-Rahmanin ennen Tours’ia.

Muslimien hyökkäykset Ranskaan jatkuivat. Arabit valloittivat Avignon kaksi vuotta myöhemmin. Lyon piiritettiin 743. Vuonna 759 muslimiarmeija onnistuttiin karkottamaan Narbonnesta ja 838 Marseillesta.

Muslimien hyökkäykset löivät leimansa Italiaan 800-luvun alussa. Ponzan saari ja Ischia valloitettiin ja muslimiarmeija piiritti Civitavecchian 813.

Muslimit kukistivat Kreetan vuonna 826 ja pitivät saarta tukikohtanaan vuoteen 961 asti. Sisilia valloitettiin kokonaan 859.

Berberi-päällikkö Khalfun valloitti Barin (Etelä-Italia) 840. Muslimijoukot hallitsivat Kaakkois-Italian rannikkoa Barista Calibriaan vuoteen 871.

Elokuun 23. päivänä 846 muslimiarmeija saapui Pohjois-Afrikasta 73 laivalla Ostiaan Tiber-joen (Italia, Rooma) suulle. Armeijaan kuului 11 000 sotilasta ja 500 hevosta. Armeija turmeli ja hajotti hyökkäyksensä aikana kirkollisia pyhiä paikkoja, useita kirkkoja ja julkisia rakennuksia, mutta ei saanut vallattua itse kaupunkia.

Muslimiarmeijan seuraava hyökkäys Roomaan kolmen vuoden kuluttua torjuttiin Naplesin, Malfin ja Gaetan liittouduttua keskenään.

Arabi-joukot valloittivat ja pitivät hallussaan Taranton kaupungin Apuliassa (Kaakkois-Italia) vuosina 847 - 880. Muslimiarmeijat valtasivat Maltan 870. Louis II valloitti takaisin Saraseenien manner-Italian pääkaupungin, Barin, 871. Bari oli muslimijoukkojen hallinnassa noin 30 vuotta.

Tästä hetkestä, jota useat muslimioppineet kutsuvat ”rauhallisen rinnakkaiselon” ajaksi oli vielä 223 vuotta ensimmäiseen ristiretkeen. Hyökkäykset, valloitukset ja miehitykset jatkuivat.

Muslimiarmeijat hyökkäsivät voimakkaasti myös Bysanttia (Itä-Rooma) vastaan. Konstanttinopoliin hyökättiin 673. Joukot eivät kuitenkaan onnistuneet tällöin valloittamaan kaupunkia. Toinen hyökkäys tehtiin 732, Leo Isaurian onnistui kuitenkin torjumaan hyökkäyksen. Muslimit onnistuivat valtaamaan Konstanttinopolin vasta 1453.

Hyökkääjät suunnittelivat Pohjois-Italian valloittamista. Armeijat olivat valloittaneet itselleen leiripaikkoja Alpeilta. Tärkein näistä oli muslimien vuonna 889 valloittama Fraxineto (Frejus) lähellä Toulonia. Näistä tukikohdistaan joukot tekivät ryöstöretkiä Provenceen ja Pohjois-Italiaan, ja ryöstivät ja tappoivat Roomaan matkalla olevia pyhiinvaeltajia. Vasta vuonna 972 Provencen herttua William onnistui ajamaan muslimijoukot pois vallatusta Faxinetosta.

Kreikassa muslimijoukot tuhosivat Demestrian vuonna 902 ja Tessalonikan, joka oli Bysantin toiseksi suurin kaupunki, vuonna 904. Muslimit valloittivat Hyaselan Carsinassa 887 ja Amasian Vähässä-Aasiassa. Amasian Piispa Malecenus pyysi apua Roomasta, mutta ei saanut sitä.

Vuonna 915 bysanttilainen amiraali Picingli, Pohjois-Italian prinssit ja Pohjois-Italian kuningas Berengarius hyökkäsivät Koillis-Italian vallanneita muslimeja vastaan ja onnistuivat voittamaan ja karkoittamaan heidät.

Ya’kub bin Ishaq hyökkäsin Genoaan (Luoteis-Italia) ja valloitti sen vuonna 935.

Egyptin kalifi Fatimid lähetti uuden armeijan Etelä-Italiaan 976. Saksan keisari Otho II onnistui voittamaan tämän armeijan, mutta heinäkuussa 928 hän hävisi uuden taistelun Etelä-Italiasta.

Muslimivalloittajat karkottivat Damaskoksen arkkipiispa, Sergiuksen 977. Hän sai turvapaikan Roomasta.

Vuosituhannen alussa muslimit tekivät ryöstöretkiä Sardiineilta käsin Italian rannikolle Pisasta Roomaan asti. Joukot valtasivat Cosenzan Etelä-Italiasta 1010 ja valloittivat koko Sardiinian 1015 Abu Hosein Mogehidin johtamina. Genoan ja Pisan yhdistyneet joukot hyökkäsivät laivoilla Sardiniaan 1017 ja löysivät muslimijoukkojen ristiinnaulitsemia sardiinialaisia kristittyjä. Joukot ajoivat Abu Hosein Mogehidin armeijan pois saarelta. Mogehid pyrki valtaamaan Sardiinian saaren uudelleen, mutta ei onnistunut siinä.

Hyökkäävät muslimijoukot tuhosivat Espanjan Antibesin vuonna 1003, Italian Pisan 1005 ja uudelleen 1016 sekä Narbonnen vuonna 1020.

Vuonna 1009 Egyptin Fatimid Kalifi, abu-’Ali Mansu al-Hakim komensi tuhomaan pyhän haudan kirkon Jerusalemissa. Kristityiltä kiellettiin pääsy tuhottuun paikkaan 11 vuoden ajaksi ja tuhottua kirkkoa ei annettu kunnostaa.

Turkkilaisen Seljukin Jerusalemin valtaus 1076 vaikeutti edelleen matkustusta Jerusalemiin. Vierailijoilta vaadittiin veroja, heitä voitiin kohdella huonosti, ryöstää ja jopa kaapata orjiksi.

Afrikassa oli 400-luvulla, 200 vuotta ennen Muhammedia, noin 700 katolista piispaa. Muslimien miehityksen jälkeen 900-luvun puolessavälissä heitä oli enää 40 jäljellä. Vuonna 1050 tämän ”rauhallisen yhteiselon” kauden jälkeen heitä oli jäljellä vuonna 1050 enää viisi ja vuonna 1076 enää kaksi.

Muhamedin kuoleman jälkeen 632 oli kulunut 463 vuotta ensimmäiseen vuoden 1095 ristiretkeen, joka oli suunnattu vapauttamaan muslimijoukkojen valtaamia alueita. Tämä neljä ja puoli vuosisataa ei ollut rauhallisen yhteiselon aikaan muslimien ja Euroopan tai Bysantin kristittyjen välillä. Muslimijoukot hyökkäsivät jatkuvasti Euroopan ja Bysantin alueelle. Ajanjakso ei ollut rauhallisen yhteiselon aikaa myöskään niille kristityille, jotka elivät muslimien miehittämillä alueilla. He pystyivät elämään ainoastaan pitämällä mahdollisimman matalaa profiilia, maksamalla ”jizya” eli ylimääräistä veroa, jota otettiin vain ei-muslimeilta ja hyväksymällä epätoivotun henkilön statuksen alueilla jotka olivat kuuluneet heille ennen muslimivalloittajia.

Näiden yli neljän ja puolen vuosisadan muslimi-invaasioiden jälkeen maaliskuussa 1095 Piacenzan ja Claremont’n kokoontumisessa päätettiin varustaa eurooppalaiset joukot ensimmäiselle ristiretkelle.

lauantaina, elokuuta 09, 2008

"Muslimit valtaavat Rooman"


Kuva: Vanha kirkko Etelä-Espanjan Malagassa.

"Islam kukistaa Rooman", julisti Jordanian entinen uskontoministeri palestiinalaisen Al-Aksa -kanavan tv-haastattelussa. Entinen minsteri Ali Al-Faqir vuodatti haastattelussa vihaa länsimaita ja kristinuskoa kohtaan. Toukokuun alun (2008) haastattelussa Al-Faqir julisti, että "vihollisen miehittämät islamilaiset maat ovat kohta jälleen islamilaisia". Al-Faqirin mukaan muslimit valtaavat Rooman samalla tavalla kuin he valtasivat Konstanttinaopolin vuonna 1453.

Samalla kun Al-Faqir julistaa muslimien vallanneen kristinuskoisen Konstanttinopolin, hän unohtaa, että Konstanttinopoli samoin kuin Pohjois-Afrikka (Marokko, Tunisia, Algeria, Egypti, jne.), Lähi-Itä (Turkki, Jordania, Syyria, jne.) ovat olleet kristillisiä jo ennen Muhammedia ja islamin syntyä 500-luvulla AD. Muslimijoukot valloittivat ja islamilaistivat nämä maat Muhammedin kuoleman jälkeen 600 - 1000 AD. Al-Faqir julisti muslimien valloittavan myös Espanjan, joka hänen mukaansa on vanhastaa islamilaista aluetta. Muslimit nimittäin valloittivat Etelä-Espanjan asevoimin 700-luvulla. Tätä ennen alue oli ollut kristillinen jo 400 vuotta. Espanjan ensimmäinen kirkolliskokous pidettiin 306 AD.

Lähteenä käytetty mm. Sana-lehden artikkelia "Islam kukistaa Rooman".

Sudanin presidentti haastettu syytteisiin kansanmurhasta

Kansainvälinen rikostuomioistuin ICC asetti Sudanin vallassa olevan presidentin Omar Hassan al-Bashirin syytteeseen Darfurin kansanmurhasta 14.7.2008. Sudanin presidentti ja Khartumin hallinto ovat tukeneet puolisotilaallisten islamististen janjaweed-joukkojen tekemää kansanmurhaa Darfurissa. Odotetusti Arabiliitto ja Kiina ovat esittäneet kritiikkiä syytteestä. Kiina myy aseita Sudanille.

Rikostuomioistuin haluaa syytteellään edistää paikalleen pysähtynyttä rauhanprosessia. Sudanin arabi-hallitus ei ole halukas lopettamaan Darfurin Fur-, Maslin- ja Zaghawa-heimojen etnisiä ja uskonnollisia puhdistuksia, ja kansanmurha jatkuu.


YK on ollut avuton (tai haluton) viemään rauhanprosessia eteenpäin. Mikäli al-Bashirin kansanmurhasyyte menee YK:n turvallisuusneuvoston pöydälle, paine Sudanin hallinnon suuntaan kasvaa. Tällöin rauhanprosessi olisi mahdollista saada uudelleen liikkeelle. ICC on jo langettanut Sudanin hallituksen ministeri Ahmed Harunille ja sotilasjohtaja Ali Hushayble kansanmurhasyytteet.

Ennen ajanlaskun alkua Sudanin alueella oli Kusin ja Nubian kuningaskunnat. Arabien muslimiarmeijat valloittivat Sudanin 600-luvulla. Maa oli tällöin jakautunut pieniin kuningaskuntiin. Egypti valloitti 1800-luvun alussa Pohjois-Sudanin. Eteläosa jäi paikallisten heimojen valtaan. Islamistinen liike valloitti maan länsi- ja keskiosat 1800-luvun lopulla.

Britit valloittivat maan 1898 ja maata hallitsi tämän jälkeen englantilais-egyptiläinen yhteishallinto. Sudan itsenäistyi vuonna 1956 Britannian ja Egyptin hallinnasta. Ensimmäinen sisällissota alkoi heti maan itsenäistyttyä ja sota jatkui vuoteen 1972. Toinen sota puhkesi vuonna 1983, kun presidentti Nimeri julisti islamilaisen lain, sharian, maahan.

Sota hiljeni 80-luvun lopussa, mutta lähti uudelleen käyntiin vuonna 1989, kun Kenraali Omar al-Bashir suoritti sotilasvallankaappauksen. Kenraalin taustavoimina toimi järjestö nimeltään National Islamic Front, jota johtaa Hasan al-Rurabi. Tämä järjestö julisti jihadin eli "pyhän sodan" yhdessä Kharumin hallituksen kanssa etelän kristittyjä ja animisteja vastaa.

Pohjoisen Khartumin hallitus allekirjoitti rauhansopimuksen etelän kapinallisten kanssa vuonna 2005. Etniset puhdistukset alkoivat Darfurissa 2003. Väkivallan takia Darfurissa on 2 milj. ihmistä joutunut pakolaisiksi.

Lähteenä käytetty mm. Suomen Kuvalehti nro 32/2008, s. 57.

Vaietut miehitetyt alueet

Maailmalla on ainakin kolme miehitettyä aluetta, jotka ovat unohdettu melko totaalisesti. Marokon suorittamasta Länsi-Saharan miehityksestä ja Turkin miehittämästä Pohjois-Kyproksesta ei puhuta paljon mediassa. Etelä-Kypros on EU:n jäsen. Miksi EU on näin saamaton oman alueensa miehittämistä kohtaan? Länsi-Sahara on ollut miehitettynä jo 30 vuotta YK:n päätöksistä huolimatta.

Kypros itsenäistyi Britanniasta 1960. Vuonna 1974 Turkkilaiset joukot miehittävät saaren pohjoisosa. Kansainvälinen yhteisö tuomitsi miehityksen. Vuonna 1983 turkkilainen osa Kyprosta julistautui itsenäiseksi Pohjois-Kyproksen turkkilaiseksi tasavallaksi. Turkki on ainut valtio, joka on tunnustanut tämän itsenäisyysjulistuksen. Ainoastaan eteläinen Kyproksen tasavallan hallitus on kansainvälisesti tunnustettu. Turkkilaiset ovat tuhonneet väkivaltaisuuksissa kreikkalaisen väestön rakennuksia runsaasti. Esimerkiksi 133 ortodoksista kirkkoa on tuhottu täysin. Lisäksi 768 kirkkoa ja luostaria on muutettu moskeijoiksi, kasarmeiksi tai sairaaloiksi.

Kolmas miehitetty alue on Indonesian Papua. Huolimatta Papuan enemmistön vaatimuksista alue ei ole saanut itsemääräämisoikeuksia. Päinvastoin Indonesian hallinto pyrkii vähentämään alueen autonomisia oikeuksia ja islamilaistaa aluetta aktiivisesti.

lauantaina, helmikuuta 16, 2008

Islam Euroopassa


Kuvassa Britanian muslimeja mielenosoituksessa Tanskan suurlähetystön edessä pilapiirroksia vastaan 3.2.2006.

Islamismin vaikutuksesta Euroopassa kertoo se, että Muhammed-pilakuvan tekijä elää jatkuvasti hengenvaarassa Tanskassa. Tanskan poliisi pidätti 12.2.08 tiistaina kolme muslimia murha-aikeista epäilynä. Murhasuunnitelman kohteena oli yksi Muhammed-pilakuvan tekijöistä. Pidätetyistä yksi oli marokkolaissyntyinen Tanskan kansalainen ja kaksi tunisialaista.

Kuulustelujen jälkeen tanskalainen vapautetaan ja tunisialaiset karkoitetaan. Murhan kohteena olisi ollut piirtäjä, joka toteutti Muhammed-hahmon, jolla oli pommi piilotettuna turbaaniin. Kuva julkaistiin yhdessä muiden piirrosten kanssa Jyllands-posten-lehdessä syyskuussa 2005. Kuvien aiheuttaman kohun aikana muslimijohtajat Euroopassa vakuuttelivat, että islam ei ole pilapiirrosten osoittama väkivaltainen uskonto. Satojen tuhansien muslimien väkivaltainen reaktio pilakuvista kuitenkin osoitti toista, samoin kuin tämä viimeisin murhasuunnitelma.

Kuvan piirtäjä on ollut useita kuukausia jatkuvassa poliisivartioinissa, koska hänen perheelleen on lähetetty tappouhkausia. Piirtäjän asuinpaikkaa on myös vaihdettu usein.

Hollannissa taas pelätään Koraania kritisoivan filmin julkaisemista. Hollantilainen kansanedustaja Geert Wilder valmistelee oman kertomuksensa mukaan lyhytfilmiä, jonka tarkoituksen on kertoa miten vaarallinen kirja Koraani on. Filmi on tarkoitettu julkaista maaliskuussa 2008. Filmin pelätään laukaisevan väkivaltaisen reagtion muslimiväestössä.

Muslimeja Tanskan 5,4 miljoonaisesta väestöstä on noin puolimiljoonaa. Hollanin muslimien määrä on 400 000. Hollannin väkiluku on kokonaisuudessaa 16 miljoonaa. Suomessa muslimeja on 20 000 - 30 000.

Lähteenä käytetty mm. Uutislehti 100. 13.2.2008

sunnuntaina, helmikuuta 03, 2008

Armenialaisten kansanmurha


Kuva: Hagia Sofia (Pyhä Viisaus) kirkko rakennettiin vuonna 537. Turkkilaisten vallattua Konstanttinopolin 1453 kirkkosta tehtiin moskeija. Vuonna 1934 nykyisen Turkin perustaja Kemal Atatürk määräisi rakennuksen museoksi. Rakennus sijaitsee Istanbulissa.

Nykyisen Turkin alueella islamilaisessa Ottomaanien valtakunnassa tapettiin arviolta kaksi miljoonaan armenialaista, kreikkalaista ja assyrialaista kristittyä vuosina 1894 – 1923. Tänä aikana tuhottiin tuhansia kirkkoja ja luostareita, ryöstettiin armenialaisten omaisuutta, lapsia ryöstettiin äideiltään ja heidät pakkokasvatettiin muslimeiksi. Näinä vuosina kristittyjen määrä nykyisen Turkin alueella romahti muutamassa vuodessa kolmasosasta promilleen. Samalla tuhottiin alueen armenialainen kulttuuri. Varsinainen kansanmurha, jonka aikana murhattiin noin miljoona armenialaista, toteutettiin nuorturkkilaisten viranomaisten toimesta vuosina 1915 – 1917.

Nykyajan Turkin valtio ei ole myöntänyt kansanmurhan tapahtuneen. Viranomaiset estävät myös kansanmurhasta keskustelun lain voimalla. Turkin rikoslain pykälän 301 mukaan turkkilaisuuden loukkaaminen on rikos. Pykälän avulla voidaan vetää oikeuteen jokainen, joka aloittaa Turkissa keskustelu armenialaisten kansanmurhasta. Turkin kuuluisimpiin kirjailijoihin lukeutuva Orhan Pamuk sai syytteen pykälän 301 nojalla todettuaan miljoonan armenialaisen surman. Syyte hylättiin, kun asiasta nousi kansainvälinen kohu.

Useat Euroopan maat (mm. Hollanti, Italia, Itävalta, Kreikka, Ranska, Saksa, Sveitsi ja Belgia) ovat virallisesti myöntäneet kansanmurhan tapahtuneen. Suomi ei kuulu näiden maiden joukkoon.

Lähteenä käytetty mm. Ortodoksi.net -sivustoa ja Munkki Serafimin kirjaa Vapaus, Kirjapaja 2007

maanantaina, tammikuuta 28, 2008

Islamin vaatimuksia Kanadassa

Vuoden 2008 alussa Kanadassa on herännyt kiivas keskustelu sananvapaudesta ja vähemmistöjen nauttimasta erityissuojasta. Keskustelun aloitti toimittaja Mark Steynin artikkeli islamista. Steyn kirjoittamasta kirjasta julkaisiin artikkeli Maclean’s-viikkolehdessä. Sleyn mukaan muslimit nousevat Euroopan suurimmaksi uskontokunnaksi muutamassa vuosikymmenessä. Kirjan mukaan Pohjois- ja Etelä-Amerikka jäävät ainoaksi vapauden saarekkeeksi maailmaan. Steyn ennustaa kirjassaan ”tuntemamme maailman loppua”.

Kanadan muslimikongressi valitti artikkelista ihmisoikeuskomissoihin. Näiden tehtävänä on suojella Kanadan vähemmistöjen oikeuksia. Muslimikongressin mukaan artikkeli ”lietsoo islamin pelkoa ja syrjintää” ja kongressi vaatii Mark Steynin kirjan kieltämistä.

Useat toimittajat ja yhteiskunnalliset vaikuttajat ovat puolustaneet Steynin kirjaa. New York Post –lehden kannanoton mukaan muslimien reaktio osoittaa Steynin olevan oikeassa. Kirjan kieltäminen koettaisiin vakavaksi iskuksi sananvapaudelle.

Kaikki Kanadan muslimiyhteisön vaikuttajat eivät kuitenkaan kannata kirjan kieltämistä. Heidän mielestään muslimien olisi puolustettava sananvapautta ja siten myös Steynin kirjan olemassaoloa. Ihmisoikeuskomissiot antavat tapauksesta tuomion kevään 2008 kuluessa.

Aiemmin vuonna 2006 Kanadassa syntyi muslimien toimesta väkivaltaisia mellakoita kun Toronton yliopiston opiskelijat olivat julkaisseet piirroksen Jeesuksesta ja Muhammedista halaamassa toisiaan. Yliopiston The Strand –lehden piirroksessa Jeesus halaa Muhamedin näköistä miestä, josta kuvassa näkyy vain selkä. Piirros on julkaistu lehden mukaan ilmauksena halusta rauhaan ja vuoropuheluun.

Vuonna 2005 Kanadan
Quebecin osavaltio hylkäsi muslimien aloitteen uskonnollisten muslimituomioistuiten perustamisesta. Kanadan ihmisoikeusjärjestöt vastustavat muslimien omia tuomioistuimia. Järjestöjen mukaan islamilaiset oikeusistuimet eivät takaa naisille tasa-arvoista asemaa. Ontarion parlamentti taas on hyväksynyt aikaisemmin perheoikeutta käsittelevien muslimituomioistuinten perustamisen.

Kanadassa asuu noin 600 000 muslimia.

maanantaina, joulukuuta 17, 2007

Joukkoraiskauksen uhri tuomittiin puoleksi vuodeksi vankeuteen ja 200 ruoskaniskuun


Kuva: Miehiä Lähi-idässä. Kuvan miehet eivät liity artikkelliin.

Vuonna 2006 seitsemän miestä raiskasi Saudi-Arabiassa 19-vuotiaan naisen ja hänen miesseuralaisen. Oikeus tuomitsi raiskatun naisen kolmeksi kuukaudeksi vankeuteen ja 90 ruoskaniskuun. Kun naisen asianajaja valitti tuomiosta, niin tuomio koveni puoleen vuoteen ja 200 ruoskaniskuun.


Naisen rikos oli se, että hän oli viettänyt aikaa autossa miehen kanssa, joka ei ollut hänen sukulaisensa. Mies oli hänen koulukaverinsa, jolta hän halusi takaisin oman valokuvansa. Nainen oli juuri avioitunut. Tapaamisen aikana autoon tunkeutui kaksi miestä, jotka vievät miehen ja naisen syrjäiselle alueelle, jossa muut odottivat. Joukkio raiskasi naisen ja hänen seurassaan olleen miehen. Raiskaajat saivat teostaan 2 – 9 vuotta vankeutta.

Raiskatun naisen tuomio on herättänyt tyrmistystä maailmalla ja ihmisoikeusjärjestöt ovat kritisoineet voimakkaasti Saudi-Arabiaa. Saudi-Arabian oikeusministeri puolusti tuomiota kritiikkiä vastaan ja tuomitsi ulkomaiden sekaantumisen asiaan. Maassa noudatetaan tiukkaa wahhabialaista islamin tulkintaa ja voimassa on islamilainen sharia-laki.

Tapauksen saadessa kansainvälistä huomiota Saudi-Arabian kuningas Abdullah armahti raiskatun naisen. Paikallinen al-Jazirah –sanomalehti kertoi uutisen. Uutisia armahduksesta ei ole kuitenkaan varmistettu virallisista lähteistä. Oikeusministeri Abdullah bin Muhammed al-Sheikin mukaan armahdus ei tarkoita sitä, että kuningas epäilisi maan oikeusjärjestelmää. "Kuningas on silti varma siitä, että tuomiot olivat oikeudenmukaisia", ministeri sanoo paikallisen lehden mukaan.

Lähdeenä käytetty Helsingin Sanoman verkkosivuja. Asiaa käsiteltiin on myös HS-lehdessä 28.11.07.